Yli kolmesataa mediataiteilijaa ja -tutkijaa esittelee teoksiaan ja hankkeitaan elokuun puolivälissä Helsingissä järjestettävässä Isea2004-tapahtumassa. Iseassa kohtaavat taide, tiede, populaarikulttuuri ja tuotekehittely.
Ohjelmatarjonta koostuu kaksipäiväisestä risteilystä Tallinnaan, Nykytaiteen museo Kiasmassa järjestettävästä suurnäyttelystä, konserteista muun muassa Sibelius-Akatemiassa sekä elektronisen musiikin klubeista.
- Kaikki tapahtuman tilaisuudet ovat myös yleisötilaisuuksia, kertoo yksi tapahtuman organisaattoreista, Mika Minetti. - Yritämme valottaa käsitettä mediataide. Missä sitä on ja mitä se on.
Tapahtumaan osallistuvat valittiin 1 300 hakijan joukosta.
Isea2004-risteily muuttaa Silja Operan mediataidelaivaksi. Laiva on varattu kahdeksi vuorokaudeksi kokonaan tapahtuman käyttöön. Ristely-yleisö saa esittelyjen lisäksi nauttia muun muassa lukuisista installaatioista sekä elektronisen musiikin klubeista. Laiva lähtee Helsingistä 15. elokuuta.
Isea2004 on Helsingissä 14.-22. elokuuta. Tapahtuman nettisivut ovat www.isea2004.net.