Riihimäen talousvedestä on löytynyt pieni määrä suolistoperäistä kolibakteeria. Asukkaiden olisi keitettävä juomavetensä ja ruuanvalmistukseen käyttämänsä vesi, neuvotaan Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymästä.
- Saastunutta vettä on saattanut päästä jossain vaiheessa noin puolelle riihimäkeläisistä, sanoi tiistaina terveysvalvonnan johtaja Pirkko Sukula Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveysosastolta.
Sukulan mukaan bakteeri ei ole aiheuttanut epidemiaa Riihimäellä. Sukula kertoi, että esimerkiksi viikonloppuna terveyskeskuksessa kävi muutama vatsaoireista kärsivä potilas.
- Saattaa olla, että osa heistä sairastui vesijohtovedestä, mutta siitä ei ole varmuutta, hän totesi.
Sukulan mukaan bakteeria löytyi talousvedestä, kun vedenlaatua seurattiin tavallista tarkemmin tulvien vuoksi. Asia alkoi varmistua viime viikonlopun tutkimuksissa.