Tukholma Entinen aitajuoksija Sven Nylander seurasi entisen korkeushyppääjän Patrik Sjöbergin esimerkkiä ja myönsi käyttäneensä kokaiinia yleisurheilun EM-kilpailujen yhteydessä Göteborgin yössä. Nylander ja Sjöberg päätyivät sunnuntain vastaisena yönä poliisin haaviin epäiltynä huumausainerikoksesta.
- Minulle tarjottiin huumausainetta ja käytin sitä. Se oli tietysti kaamea erehdys, joka vaikuttaa aivan liian moneen ihmiseen, Nylander sanoi TV4-kanavan haastattelussa tiistaina.
Ruotsalaislehtien mukaan huumerikoksesta epäiltyjen urheilijoiden joukkoon kuului myös pikajuoksija Patrik Lövgren, joka on vakuuttanut syyttömyyttään. Nylanderille tunnustus tietää ainakin sitä, että hän joutuu jättämään tehtävänsä puhdasta urheilua painottavan Ren Idrott -järjestön hallituksessa. Nylander, 44, voitti urallaan 400 metrin aidoissa EM-hopeaa 1990 ja 1994 sekä EM-pronssia 1986.