Haukiputaalla Pilkkasuon alueella paloi edelleen tiistaina nuorta metsää viiden hehtaarin alueella. Sammutustöiden arvioidaan kestävän ainakin keskiviikkopäivän. "Jälkivartiointi jätettäneen maanomistajalle torstaina", arvioi apulaispalopäällikkö Antti Kärppä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta tiistai-iltana.
Paloalue on turveperäistä maata, jota on hankala sammuttaa.
Tiistaiaamuna Kainuun Prikaatista saapui sammutustöihin hälytyskomennuskunta eli noin 30 varusmiestä. Kärppä arvioi, että varusmiehiä tarvitaan läpi yön. Sammutustöissä on ollut apuna myös kymmenkunta ammattimetsuria.
Haukiputaan metsäpalo syttyi maanantai-iltapäivänä. Paloa arvellaan tahallaan sytytetyksi, sillä palopesäkkeitä oli useita.