Ritva Sarkola kertoo hyväntuulisena tarinoita elämänsä värikkäimmästä kesästä Kiantajärven rannalla sijaitsevan suomussalmelaiskustantamo Myllylahden idyllisellä pihamaalla.
Luonnon rauha ja elokuinen lämpö saavat Sarkolan jo naureskelemaan alkukesän valtavaa julkisuutta, mikä syntyi, kun Sarkola paljastui kaikkien Tuula Sariolan nimellä julkaistujen kirjojen todelliseksi tekijäksi.
"Kun pyöritys oli pahimmillaan, niin tilannetta seurannut Mäntyharjun terveyskeskuksen johtava lääkäri komensi minut vastaanotolle ja kehotti minua elämään tasaisesti ja olemaan kiihtymättä. Vastasin, että minkäs teet, kun joka luukusta änkeää joku sisään", Sarkola nauraa.
Kesäkuun jälkeen elämä on ehtinyt tasaantua Sarkolan Mäntyharjun-kodissa. Vilkkaan kesämökkikunnan asukkaat ovat toki tunnistaneet kirjailijansa kaduilla ja toreilla.
"Ihan tavalliset ihmiset ovat taputtaneet selkään ja sanoneet, että olet ihan hyviä kirjoja tehnyt. Palaute on ollut positiivista - yhtä lukuunottamatta. Paikallisessa antiikkiliikkeessä, jossa avustan kesäisin, kävi eräs nainen pahalla äänellä huutamassa: Ei naisen tarvitse älykäs olla, pääasia että on kaunis. Tuula Sariola on kaunis - olisitte te vain kirjoittaneet niitä kirjoja", Sarkola tarinoi tuntemattomaksi jääneen naisen reaktiosta.
Varovaiset odotukset
Kirjailija pääsee kahden viikon päästä taas pyöritykseen, kun Sarkolan ensimmäinen omalla nimellään kirjoittama ja Myllylahden kustantama dekkari Kuoleman kirkko julkaistaan Mäntyharjun eteläpuolella sijaitsevalla Orilammella.
Sarkola ei itse usko Kuoleman kirkon kohoavan miksikään myyntimenestykseksi.
"Epäilen, että ihmiset ovat kuluttaneet voimavaransa kesäiseen mekkalaan. Silloinen julkisuus ei enää tätä kirjaa hyödytä. Mutta se on varma, että arvostelijat vertaavat kirjaa Tuula Sariola -dekkareihin suurennuslasin kanssa."
Myllylahden toimitusjohtaja Mauno Moilanenkin kertoo, että alkukesän suurista otsikoista huolimatta Kuoleman kirkon kanssa lähdetään liikkeelle varovaisella 1 500 kirjan painoksella. Jos painos myy itsensä loppuun, niin sitten kirjaa pyöritetään markkinoille lisää.
Moilanen myös lupaa, että ainakin Sariolana varsin tuotteliaaksi osoittautuneen Sarkolan tulevillekin kirjoille koti löytyy suomussalmelaiskustantamossa.
"Kustantajasta on kiinni, julkaistaanko uusia Sarkoloita, mutta kirjoittamista en voi jättää. Kun jäin toimittajan työstä sairaseläkkeelle selkäni takia, niin silloin pidin vuoden ajan huppua kirjoituskoneeni päällä. Sen jälkeen kone on ollut koko ajan esillä", Sarkola kertoo.
Tyytyväisenä taka-alalla
Sarkola jännittää paitsi kriitikoiden vastaanottoa ja yleisön reaktioita myös tulevaa esiintymistä julkisuudessa kirjailijana.
"Kaikesta huolimatta minulle sopi hyvin tämä minun ja Tuulan välinen järjestely. En nimittäin itse tykkää esiintymisestä enkä viihdy kokkareilla. Esiintyminen on aika pelottava ajatus", Sarkola myöntää.
Halu tehdä jotain muuta kuin Tuula Sariola -nimellä kirjoitettuja, Sariolan edesmenneen kirjailijamiehen Mauri Sariolan tyyliä imitoivia dekkareita päätti kansainvälistäkin huomiota herättäneen haamukirjailijajärjestelyn.
Samalla päättyivät Tuula Sariolan esiintymiset kirjailijatapaamisissa. Nyt on Ritva Sarkolan aika nousta esille.
"Ystäviltä ja läheisiltä on tullut kannustusta. Minulla on sisko ja veli - kaksoset - ja sain heidän perheiltään kesäkuussa sähkeen: rohkea teko tulla kaapista ulos. Ei tämä loppujen lopuksi niin salainen asia ollut", Ritva Sarkola nauraa.
Ritva Sarkolan Kuoleman kirkko (Myllylahti) julkistetaan 31. elokuuta.