Ruotsissa on pidätetty mies, jonka epäillään murhanneen hedemoralaisen poliisin sunnuntain vastaisena yönä. 21-vuotias mies pidätettiin tiistaina Tukholman pohjoispuolella, mutta poliisin mukaan hän on kotoisin Hedemorasta Taalainmaalta.
Pidätetyllä on rikollinen menneisyys ja hänet on aiemmin määrätty valvonnanalaiseksi.
- Hänet on tuomittu aserikoksesta, varastettuun tavaraan ryhtymisestä ja vaarantilanteen aiheuttamisesta. Hän olisi todennäköisesti saanut rikoksista vankilatuomion ellei hän olisi ollut niin nuori, sanoi Ruotsin keskusrikospoliisin päällikkö Lars Nylén.