Israel saattaa pysyä kuu­kau­sia Li­ba­no­nis­sa

Israelin joukot saattavat jäädä Etelä-Libanoniin jopa kuukausiksi, arvioi armeijan komentaja Dan Halutz. Israel on valmis kotiuttamaan kaikki sotilaansa vasta sen jälkeen kun YK:n rauhanturvaajat ovat ottaneet alueen kokonaan hallintaansa.

Israelin joukot saattavat jäädä Etelä-Libanoniin jopa kuukausiksi, arvioi armeijan komentaja Dan Halutz. Israel on valmis kotiuttamaan kaikki sotilaansa vasta sen jälkeen kun YK:n rauhanturvaajat ovat ottaneet alueen kokonaan hallintaansa. Parlamenttilähteiden mukaan Halutz on sanonut, että vallanvaihto voi viedä useita kuukausia.

Eilen kenraaliluutnantti Halutz sanoi, että vetäytyminen saadaan päätökseen jo ensi viikolla. Ensimmäiset israelilaissotilaat ovat jo poistuneet Libanonista.

YK aikoo vahvistaa Etelä-Libanonin Unifil-joukot 15 000 sotilaan vahvuisiksi. Rauhanturvaajien johtaja on arvioinut, että ensimmäiset vahvistukset saapuvat alueelle ensi viikolla.

Israelin armeija on ilmoittanut tappaneensa Hizbollah-liikkeen johtajan Sajed Dewayerin vain muutamaa tuntia aiemmin, ennen kuin Israelin ja Hizbollahin välinen tulitauko astui voimaan maanantaiaamuna.

Viikkoja Lähi-idässä jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut noin 1 100 libanonilaista, joista suurin osa on siviilejä. Israel on ilmoittanut surmanneensa 530 Hizbollahin taistelijaa, järjestö on myöntänyt 80:n jäsenensä kaatuneen. Israelissa kuolleita on 157, suurin osa heistä on taistelussa kaatuneita sotilaita.

Ilmoita asiavirheestä