Henkilöautojen kauppa oli heinäkuussa yli viidenneksen vähäisempää kuin viime vuonna, jolloin autokauppaa käytiin ennätystasolla, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.
Uusia henkilöautoja rekisteröitiin heinäkuussa 10 673 kappaletta, mikä on 21 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Viime vuonna ensirekisteröitiin 13 527 henkilöautoa, mikä on kautta aikain heinäkuun ennätys.
Ennätystä selittää viime vuoden alussa tehty autoveron alennus, mikä aiheutti ostoryntäyksen autokauppoihin. Suuren ostoinnostuksen vuoksi suuri osa alkuvuonna tilatuista autoista voitiin toimittaa asiakkaille vasta kesän ja syksyn aikana.
Vaikka rekisteröinnit vähenivät selvästi viime vuodesta, autokauppoja tehtiin enemmän kuin heinäkuussa yleensä. Kymmenen viime vuoden aikana heinäkuun keskimääräinen rekisteröintimäärä on ollut 8 968 henkilöautoa.