Demoni on ooppera täyt­ty­mät­tö­mäs­tä rak­kau­des­ta

Anton Rubinsteinin Demoni kuuluu venäläisten oopperatalojen perusohjelmistoon, mutta muualla Euroopassa teos lähes on tuntematon. Oopperan nimiroolin esittäjä Egils Silins ihmettelee miksi. Hänestä musiikki on mukaansatempaavaa ja tarina ikuinen, kertomus täyttymättömästä rakkaudesta.

Oopperan ensi-ilta on Olavinlinnassa tänään. Teos esitetään juhlilla myös perjantaina.

Latvian kansallisoopperan toteutus on jo neljäs, jossa hän laulaa nimiroolin lyhyen ajan sisällä. Ensimmäinen ja samalla kansainvälinen läpimurto tapahtui Bregenzin musiikkijuhlilla vuonna 1997.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Kaukasukselle Georgiaan.

Silins on yksi Latvian nimekkäimmistä kansainvälisistä tähdistä. Meillä laulajaa ei vielä tunneta. Mutta Olavinlinnan debyytin jälkeen tämä puute kyllä poistuu ja hänet tunnetaan täällä siinä missä maanmiehensä, sopraano Elina Garancan, edellisen Mirjam Helin -laulukilpailun voittaja.

Nykyään Silins asuu Wienissä ja vierailee Euroopan oopperalavoilla. Roolien suhteen laulaja on kaikkiruokainen. Wagnerin lisäksi kelpaa niin ranskalainen, italialainen kuin barokkimusiikki.

Ilmoita asiavirheestä