Nokia Asset Management Oy:n Peltolan pysäköintitaloon tulee 222 autopaikkaa lisää. Nokian Suomen kiinteistöhankkeista vastaava Juhani Katko kertoo, että rakennustyöt on tarkoitus aloittaa piakkoin. Urakan on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Yrttipuistontien varrella olevaa taloa korotetaan osittain kahdella kerroksella. Kaikkiaan korotuksen pinta-ala on reilut 6 400 neliötä. Nykyisessä reilun 16 000 neliön pysäköintitalossa on 575 autopaikkaa.
Katkon mukaan pysäköintitilaa tarvitaan Peltolassa lisää, koska työntekijöitä on jossain määrin otettu lisää ja aiempaa suurempi osuus heistä näyttäisi kulkevan töissä omalla autolla.
Oulun kaupungin rakennuslautakunta myönsi keskiviikon kokouksessaan talolle rakennusluvan.