Pohjanmaan tulva-alueella Oravaisten, Vöyrin ja Alahärmän kunnissa tulvatilanne on pysynyt suurin piirtein ennallaan yön ja aamun ajan. Tulvivien Kimojoen ja Vöyrijoen vedenpinta ei noussut enää yön aikana.
Alueella ei enää viime yönä satanut, mutta sateet eivät ole ennusteen mukaan vielä loppuneet.
- Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Pohjanmaalle on torstai-iltapäivänä saapumassa vielä ukkoskuuroja, kerrottiin tulvien vuoksi perustetusta johtokeskuksesta aamulla.
Liikenteen ongelmapiste on nyt Kimojoen yli kulkeva Ånäsin silta valtatie 8:lla Oravaisissa. Tulvavettä on sillalla yli 20 senttiä.
Viranomaisia työllistää liikenteen ohjaus ja lyhemmän kiertotien kunnostaminen. Nyt liikenne ohjataan Ylihärmän, Ylistaron ja Isokyrön kautta. Lyhempi kiertotie Oravaisten ja Jepuan kautta saataneen ajokuntoon iltapäivään mennessä.
Tulvatilanne on edelleen vaikea esimerkiksi Vöyrin keskustassa, josta tieyhteys Härmän suuntaan on poikki.
Vesi on tulvinut jokien varsilla ainakin 40 yksityistaloon sekä useisiin yritystiloihin ja julkisiin rakennuksiin.