"Olemme ajatelleet, että kyllä aika tavaran kaupittelee", Kempeleen kunnanjohtaja Kari Ahokas tuumii Zatelliitin markkinointitavasta.
Kempele ei ole halunnut hötkyillä ja yrittää saada mahdollisimman paljon aikaiseksi mahdollisimman nopeasti. Parhaillaan on tosin menossa monia yritystiedusteluja.
"Aluetta rakennetaan maltillisesti ja suunnitelmallisesti."
Vuosien saatossa on rakennettu alueen infrastruktuuria ja luotu edellytyksiä yrityselämälle.
"Zatelliitti-alueen kehittäminen perustuu vanhaan automaa-lähtökohtaan. 90-luvun alkupuolella oli suunnitteilla laaja automaa, mutta laman myötä monet hyvät hankkeet kariutuivat."
Zatelliitti-hankkeen etenemisen myötä alueen ohi kulkeva Automaantie on saanut uuden nimen, Zatelliitintie, joskaan tiekylttejä ei ole vielä vaihdettu.