Oulun hallinto-oikeus on hylännyt Parkumäen koulun oppilaiden vanhempien valituksen Haukiputaan kunnan kouluverkkoratkaisusta.
Hallinto-oikeuden mukaan asian valmistelu ei ole Parkumäen koulun osalta perustunut puutteellisiin selvityksiin tai virheellisiin tietoihin. Valtuusto on päätöksellään pyrkinyt saamaan aikaan koko kunnan alueen käsittävän kouluverkon, jossa on otettu huomioon muun muassa kaikkien kunnan koulujen oppilasmäärät ja kunnan taloudelliset voimavarat.
Lisäksi hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että perusopetuslaissa tai muissakaan säädöksissä ei ole säädetty kouluverkon laajuudesta. Kunta voi harkintansa mukaan järjestää perusopetuksen tarkoituksenmukaisimmaksi katsomallaan tavalla.
Haukiputaan kunnanvaltuusto päätti toukokuussa siirtää pienkouluilta 3.-6. luokan oppilaat niin kutsutuille pääkouluille syksystä 2006 lähtien. Parkumäen koulun 3.-6. luokat siirrettiin Martinniemen kouluun ja Parkumäelle jäi 1.-2. luokat sekä esiopetus. Kunta myönsi kaikille Martinniemen kouluun siirretyille oppilaille linja-autokuljetuksen.
Kymmenkunta Parkumäen 3.-6.-luokkalaista aloitti viime torstaina koululakon vanhempiensa johdolla. Vanhemmat eivät halunneet päästää lapsiaan uuteen kouluun, sillä heidän mukaansa aiempaa pidempi koulumatka linja-autokyydillä on turvaton. Lapset joutuvat käyttämään paikallisliikenteen linja-autoa ja nousemaan sen kyytiin valottomilla pysäkeillä tiellä, jolla on 80 kilometrin nopeusrajoitus.
Koululakko päättyi tiistaina. Osa vanhemmista kuljettaa itse lapsensa kouluun.