Elokuvien levitysyhtiö FS Film Oy ja tuottaja Jarkko Hentula ovat perustaneet Suomeen uuden elokuvatuotantoyhtiön, nimeltään Juonifilmi Oy. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa syyskuussa 2004. FS Film on Juonifilmin enemmistöosakas ja toimitusjohtajana aloittava Hentula yhtiön toinen omistaja.
Juonifilmi Oy tulee tuottamaan viihdyttäviä ja älykkäitä pitkiä elokuvia, draamasarjoja ja dokumentteja, joissa on sydän paikallaan. "Haluamme Juonifilmissä tuottaa väkeviä, mukaansatempaavia ja yllättäviä tarinoita, jotka antavat katsojille positiivisia elämyksiä. Määrä on toki tärkeää, mutta laatu on kaikkein tärkeintä", toimitusjohtaja Hentula linjaa.
Juonifilmillä on kehittelyssä mm. Perttu Lepän seuraava pitkä elokuva, romanttinen komedia 8 päivää ensi-iltaan.
FS Film on 23 miljoonan euron liikevaihdollaan Suomen suurin elokuvien ja videoiden levittäjä, jonka omistaa ruotsalainen AB Svensk Filmindunstri (SF). SF:llä on pitkät ja kunniakkaat perinteet elokuvien tuottamisesta, levittämisestä ja esittämisestä jo 85 vuoden ajalta ja se on osa Bonnierin mediakonsernia.
FS Filmin toimitusjohtaja Lasse Hyyti perustelee tuotantopuolelle laajentamista: "Kotimainen elokuva on viime vuosina vakiinnuttanut markkinaosuutensa erittäin merkittävälle tasolle ja sillä on olennainen osa FS Filmin strategiassa. Olimme etsineet meille sopivaa yhteistyökumppania ja -tapaa jo pidempään ja Juonifilmin perustaminen Hentulan kanssa sopi suunnitelmiimme täydellisesti."
Juonifilmin perustaminen ei vaikuta FS Filmin aktiiviseen rooliin kotimaisten elokuvien levittäjänä. Tänä vuonna FS Film tuo teattereihin Veikko Aaltosen odotetun Kari Hotakaisen menestysromaaniin perustuvan Juoksuhaudantien, Auli Mantilan elokuvan Ystäväni Henry, Aleksi Salmenperän draamakomedian Lapsia ja aikuisia - kuinka niitä tehdään, Pekka Mandartin elokuvan Keisarikunta sekä Pekka Lehdon dokumentin "V.O.I.T.K.A. - Metsän veljet.
33-vuotias Jarkko Hentula on viimeiset neljä vuotta ollut tuottajana MRP Matila Röhr Productions -konsernin omistamassa Talent Housessa. Tuona aikana Hentula tuotti mm. Perttu Lepän menestyselokuvan "Helmiä ja sikoja" sekä J-P Siilin palkitun TV-sarjan "Juulian totuudet".
Lisäksi Hentula oli tuottamassa MRP:lle Aku Louhimiehen Kuutamolla -elokuvaa. Yhteensä Hentulalla on takanaan yli 20 elokuva- ja TV-tuotantoa.
Hentula tuottaa Talent Houselle vielä kesällä 2005 kuvattavan ihmissuhdekomedian FC Venus, jonka ohjaa Joona Tena. Elokuva saa ensi-iltansa tammikuussa 2006.