Linja-automiesten taukokopilla Oulun Tuirassa on täysi joulu. Yksi sähkökynttelikkö ikkunalla ja tyhjä torttulaatikko nurkassa paljastavat, että ei joulu juhlimatta mene, vaikka äijäporukassa koitetaan puhua muuta.
"Ennen on saatu lahjaksi pyyhkeitä, nyt ei ole tullut niitäkään", Matti Virtanen lohkaisee.
Linja-automiehen joulua on se, kun ajaa aattona pitkin kaupunkia tyhjällä bussilla. Korkeintaan muutama mummu haudalle mennessään piipahtaa kyydissä, miehet kertovat. Iltapäivää kahteen saakka ajatetaan normaalit lauantain vuorot, sitten elo hiljenee.
Tunnelma
katossa
Parturi-kampaamo Goalaksen väki on joulun alla riehakkaalla juhlatuulella.
"Tunnelma on ollut katossa siitä saakka, kun saatiin nämä vieteripipot. Päässä vain heilahtelee", nauraa Riina Kangaskortet-Ahlqvist.
Goalaksen työntekijät ehtivät hörpätä yhdessä glögimukit parturoinnin välissä, muuten kiirettä piisaa aina aatonaattoiltaan saakka.
"Ihmiset tulevat tänne isojen ja raskaiden ostoskassien kanssa ja haluavat ilmiselvästi rentoutua. Meillä on tosi iloinen, silti rauhallinenkin tunnelma."
Apulaispäällikkö pyöräytti sopan
Monella työpaikalla käytiin jouluviikolla syömässä yhdessä jouluateria tai tehdään se tänään. Esimerkiksi Raksilan jäähallin väki menee tänään puolilta päivin keskustaan aterioimaan yhdessä joulun alkamisen kunniaksi.
Oulun keskustassa toimivan Tukirahoitus Oy:n henkilökunta on viettänyt joulua monella tavalla. Ensiksi pidettiin pikkujoulut, ja edellisellä viikolla juotiin joulukahvit ja siinä yhteydessä annettiin myös joululahjat. Paketista paljastui tänä vuonna metallisaippua.
Maanantaina firman apulaisjohtaja keitti kotonaan sekahedelmäsopan ja yhdessä kiehautettiin toimistolla riisipuuro, joka nautittiin tunnelmallisesti ja jo perinteisesti 20 työntekijän voimin kynttilänvalossa.
Pikku-Vekaran päiväkodin henkilökunta Kiimingissä on nauttinut yhdessä kunnan tarjoaman jouluaterian jo keskiviikkona.
Torstaina hoidettavien määrä alkoi vähetä ja perjantaina enää muutama lapsi tulee hoitoon. Hiljaiseksi tunnelmaa ei silti kuvata.
"Lapsissa riittää virtaa", yksikön vastaava lastentarhanopettaja Susanna Hankonen kertoo. "Osaksi se johtuu joulun tuomasta jännityksestä, osaksi siitä, ettemme pääse näin kovilla pakkasilla ulos."