Sää­il­miö antaa li­sä­puh­tia Aasian myrs­ky­se­son­gil­le

Uutiset ovat viime viikkoina kertoneet, että tulvissa on Pakistanissa ja Intiassa kuollut satoja, Kiinassa reilusti yli tuhat ja Pohjois-Koreassa jopa kymmenentuhatta ihmistä.

Uutiset ovat viime viikkoina kertoneet, että tulvissa on Pakistanissa ja Intiassa kuollut satoja, Kiinassa reilusti yli tuhat ja Pohjois-Koreassa jopa kymmenentuhatta ihmistä. Tulvia ja mutavyöryjä on esiintynyt Intian valtameren ja Tyynen valtamerten rannikkovaltioissa aina Etiopiasta Filippiineille.

Vuosittain toukokuun ja lokakuun välillä eteläistä Aasiaa piiskaavat Intian valtamereltä monsuunituulten ja syklonien mukana tulevat sateet. Samoihin aikoihin Tyynellämerellä syntyy trooppisia myrskyjä, taifuuneja, jotka iskevät Itä-Aasian rannikkoalueille - lähes vastakkaiseen suuntaan kuin lounaismonsuunit. Tänä vuonna Aasiassa on kuitenkin satanut ja tulvinut enemmän kuin vuosiin. Miksi?


Säätieteilijöiden
mukaan tänä vuonna eletään puolenkymmenen vuoden välein toistuvan La Niña -ilmiön kosteinta vuotta. Luonteenomaista La Niñalle ("pikku tyttö" espanjaksi) on meriveden lämpötilan putoaminen Tyynellämerellä, mikä johtaa idästä puhaltavien ja mereltä kosteutta tuovien tuulten voimistumiseen.

Toukokuun lopulla Vietnamin rannikolle iskenyt myrsky jatkoi syvänä matalapaineena Laosin yli Thaimaan pohjoisosiin. Siellä harvinaisen rankat sateet johtivat maanvyöryihin, joissa kuoli yli sata ihmistä. Tulvien vuoksi La Niñasta on tullut Thaimaassakin jokapäiväinen puhekielen ilmaisu.


Kovemmalle on
kuitenkin joutunut Kiina, jonne on iskenyt tänä vuonna jo kohta kymmenen taifuunia. Kuolleita Kiinan kaakkoisosissa on ainakin puolisentoista tuhatta ja miljoonan kodin arvellaan vaurioituneen.

Satojatuhansia ihmisiä ollaan evakuoitu viikoittain uusien myrskyjen alta. Taloudelliset vahingot ovat valtavat, sillä seutu on Kiinan tärkeintä teollisuus- ja maatalousaluetta.

Tiedemiehet eivät vielä tiedä varmasti, pahentaako ilmastonmuutos luonnollisen La Niña -ilmiön vaikutusta.

"Periaatteessa ilmaston ja meriveden lämpeneminen lisää myrskyjen voimaa, mutta myös La Niña vahvistaa tuulia, vaikka merivesi on viileämpää", kertoo Hong Kong City -yliopiston professori Johnny Chan.

Ilmoita asiavirheestä