Suomen jalkapallomaajoukkueen kenraaliharjoituksesta EM-karsintoihin ei saatu haluttua tulosta, kun Olympiastadionilla vieraillut Pohjois-Irlanti haki 2-1-voiton keskiviikon maaottelusta.
Avausjakson parista Suomen paikasta ensimmäinen siunaantui pelin kahdeksannella minuutilla keskikenttämies Jari Ilolalle, joka pääsi yrittämään maalia Pohjois-Irlannin rangaistusalueella. Ilolan veto kuitenkin epäonnistui.
Pohjois-Irlanti pääsi peliin mukaan noin vartin katseltuaan. Suomi selvisi muutamasta puolittaisesta irlantilaispaikasta, mutta runsaan puolen tunnin kuluttua David Healy pääsi puskemaan Sammy Clinganin antaman kulmapotkun takatolpalta sisään.
Toisella jaksolla maalivahti Jussi Jääskeläinen joutui antautumaan 64. minuutilla. Vaihtomies, uransa avausmaaottelua pelannut Kyle Lafferty nousi tuloksekkaaseen puskuun Suomen maalin edessä.
Suomen kannalta kohtuullisen vaisun ottelun loppuvaiheet pelasti Mika Väyrynen, joka sijoitti pallon Pohjois-Irlannin maalin takanurkkaan 74. minuutilla.