Vanhojen EU-maiden korkeampi palkkataso houkuttelee erityisesti nuoria virolaismiehiä rakennustöihin ulkomaille.
Työvoimaa Virosta Suomeen vuokraavan Persoonaalipunkt Extran toimitusjohtaja Herdis Ojasu sanoo, että hänen yhtiönsä on välittänyt kolmen kuukauden aikana noin sata työntekijää Helsingin seudulle.
- Lähtijöitä on, pelkästään meiltä on tiedustellut rakennusalan töitä Suomesta 2 000 virolaista. Kyse on puhtaasti rahasta. Suomen palkat rakennuksilla ovat 2,5-kertaiset Viroon verrattuna, sanoo Ojasu Tallinnassa.
Ojasun mukaan nuoria työntekijöitä houkuttelee Suomeen myös mahdollisuus oppia käyttämään nykyaikaisia työkoneita ja laitteita.
Virosta Suomeen vuokrattu työvoima noudattaa Viron lainsäädäntöä. Sen mukaan esimerkiksi sunnuntaityöstä ei makseta ylimääräistä korvausta.
Paitsi Suomeen, virolaisia rakentajia välitetään muun muassa Espanjaan ja Kreikkaan. Myös ravintola-alan työntekijät ovat kysyttyjä. Ojasun mukaan kieli- ja ammattitaitoisia työntekijöitä on jo vaikea löytää varsinkin syksyllä, kun opiskelijat poistuvat työmarkkinoilta.