Pohjois-Pohjanmaan kyläpäivät avataan Raahen Härkätorilla lauantaina 2.9.2006. Kyläpäivät tarjoavat kello 9.00 kaikille vieraille aamukahvit kaksipäiväisten kyläpäivien aluksi.
Tänä vuonna paikallisena vastuutahona on Raahen kylät ry. Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Sevonkari kertoo, että Raahen kylät on suunnitellut nyt järjestettävää tapahtumaa siitä lähtien, kun kyläluuta Raaheen Pudasjärvellä viime syksynä tuotiin. Kyläpäiviä on tehty tunnetuksi kierrättämällä kyläluutaa eri kohteissa Raahen alueella.
"Kyläpäivien tukijoita olemme saaneet paikallisista yrityksistä ihan mukavasti", Matti Sevonkari sanoo.
Ohjelmaa Raahessa riittää. Kyläpäivien ohjelmaan kuuluu asiallista asiaa, markkinahumua, elämyksiä, hyvää ruokaa, musiikkia, kaupantekoa ennen ja nyt, draamaa ja kulttuuria. Oheisohjelmassa on purjehdusta, golfaamista, ratsastusta, terästehtaalla käynti ja arkeologian työpaja. Kyläpäiviä vauhdittavat Kylien tori ja raahelaisten kauppiaiden kauppaviikonloppu.
Lauantai vaihtuu sunnuntaiksi Taiteiden yön merkeissä. Kylien torille odotetaan useita kymmeniä omia tuotteitaan myyviä käsityöläisiä ja tuottajia.
Pohjois-Pohjanmaan kylät ry on järjestänyt kyläpäiviä vuodesta 2001 lähtien. Ensimmäiset kyläpäivät järjestettiin Kuusamossa, jonka jälkeen niitä on pidetty vuosittain Kalajoella, Utajärvellä, Ylivieskassa, Pudasjärvellä ja nyt Raahessa.
Mihin kyläluuta Raahesta lähtee, se selviää kyläpäivien pääjuhlassa sunnuntaina 3.9.2006 Kauppaporvarin Raahesalissa noin kello 15.00.