Kansanterveyslaitos seuraa tulvien aikaan tavallistakin tiukemmin tautitilannetta.
"Olemme koko ajan kuulolla, mutta toistaiseksi mitään epidemiaan viittaavaa ei ole ilmennyt. Jos herää pienkin epäilys juomaveden saastumisesta, toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi", kertoo infektiolääkäri Markku Kuusi KTL:n infektioepidemiologian osastolta.
Riihimäellä talousvedestä löytynyt kolibakteeri on ihmisen tavallinen suolistobakteeri eikä itsessään yleensä ole kovin haitallinen, mutta sen ilmestyminen juomaveteen on hälytysmerkki ja tarkoittaa sitä, että vedessä voi olla muita, vaarallisempia bakteereita ja viruksia, jotka saattavat aiheuttaa laajan epidemian.
Tavallisimpia vesiepidemian aiheuttajia Suomessa ovat kampylobakteeri ja norovirus, jota ennen kutsuttiin kalikivirukseksi. Haukiputaalla kuusi vuotta sitten levisi vesijohtoveden välityksellä laaja vatsatautiepidemia, joka liittyi elokuun rankkasateisiin.
Kampylobakteeri on keväisin yleinen mahataudin aiheuttaja. Ihminen voi saada sen esimerkiksi huonosti kypsennetystä broilerista tai naudanlihasta ja pastöroimattomasta maidosta. Ulosteiden mukana bakteeri voi huuhtoutua viemäriverkostoon, josta se voi tulvaveden mukana päästä vesilaitokseen, ja luonnossa se voi kulkeutua pohjaveteen rankkasateiden imeytyessä nopeasti maan läpi.
"Myös norovirus on erittäin yleinen mahataudin aiheuttaja, joka voi levitä viemäriveden välityksellä", Markku Kuusi kertoo.
Bakteerit eivät lisäänny vedessä, mutta ne voivat sinnitellä siinä kauan hengissä.
"Ne säilyvät viileässä vedessä pitempään kuin lämpimässä, ja siksi ne saattavat elää pohjavesissä useita päiviä. Jos epäillään, että talousveteen on päässyt taudinaiheuttajia, toimitaan välittömästi ja aloitetaan veden klooraus. Pohjavettä ei Suomessa normaalisti kloorata."
Kampylobakteeri voi aiheuttaa ikävän taudin. Ripuli ja kuume kestävät yleensä muutaman päivän, mutta mahakivut ja vatsan kurina saattavat jatkua jopa useita viikkoja. Muutamalle prosentille sairastuneista kehittyy reaktiivinen niveltulehdus, joka kyllä paranee, mutta voi kestää viikkoja tai kuukausia.
Noroviruksen aiheuttama mahatauti on nopea ja ärhäkkä. Se alkaa äkillisesti kouristavilla vatsakivuilla, pahoinvoinnilla ja oksentelulla. Oireet menevät nopeasti ohi päivässä tai parissa. Kuusen mukaan tauti on yleensä vaaraton, mutta voi aiheuttaa huonokuntoisille vanhuksille sairaalahoitoa vaativaa nestehukkaa.
Haukiputaalla vuonna 1998 ja Itä-Suomessa vuonna 2000 todettujen epidemioiden jälkeen Suomessa ei ole ilmennyt talousveden välityksellä levinneitä tauteja, mutta tulvien ja rankkasateiden aikaan riski kasvaa.