Jääkiekkoilija Teemu Selänne, 34, on ahertanut itseään huippukuntoon harvinaisella aikataululla. Selänne aloitti jääharjoittelun jo heinäkuun lopussa.
Syy aikataulun muuttamiseen on selvä. Selänne haluaa olla parhaassa mahdollisessa iskussa, kun maailmancup alkaa elokuun lopussa.
- Olen ollut Jokereiden harjoituksissa kaksi viikkoa. Tempo on aika hurja, Selänne kertoi.
Selänne vastaili tänään sankan toimittajalauman kysymyksiin Kirkkonummen jäähallissa, jossa junioripelaajat pitivät jääkiekkoleiriä. Selänne kuuluu hallin omistajiin ja omistaa myös 34 prosenttia hallissa pelaavasta Mestisjoukkue Salamista.
Selänteen menestyshinku maailmancupissa on valtaisa. Hän aprikoi, että Leijonilla on erinomainen mahdollisuus pärjätä turnauksessa.
- Turnauksen ajankohdasta on mielestäni Suomelle etua. Pelit pelataan alkusyksystä ja uskon, että suomalaispelaajat ovat hyvän kesäharjoittelunsa ansiosta etulyöntiasemassa.
Maailmancupin jälkeinen aika on vielä iso kysymysmerkki Selänteelle. - Päätöksiä seurajoukkueen suhteen pitää katsoa sitten syyskuun puolivälin aikoihin, Selänne selvitti.