Lippo vä­läyt­te­li po­ten­tiaa­liaan

Lippo otti torstaina paikkansa kahdeksan ylemmän jatkosarjan joukkueen sakissa. Asian varmistukseksi Lippo viihdytti yleisöä 2-1 voitolla sarjan huippujoukkueisiin kuuluvasta Kiteen Pallosta.

Lippo otti torstaina paikkansa kahdeksan ylemmän jatkosarjan joukkueen sakissa. Asian varmistukseksi Lippo viihdytti yleisöä 2-1 voitolla sarjan huippujoukkueisiin kuuluvasta Kiteen Pallosta.

"Tänään nähtiin melko värikästä pesäpalloa. Vaikka yleisö juoksuja toivookin, päätimme tauolla, ettemme halua tällaista peliä oululaisille näyttää", hymyili tyytyväisen oloinen Lipon pelinjohtaja Santeri Haipus.

Haipuksella olikin paljon aihetta hymyyn, sillä suoritustason heittelyistä huolimatta Lipon ilme on jo huomattavasti pirteämpi kuin touko-kesäkuun ankeina tappioputken aikoina.

"Parasta ottelussa oli, että pystyimme pitämään supervuorossa 1-0 johtomme. Supervuoron voittoja ei ole tullut tällä kaudella kovinkaan paljon", totesi Lipon parhaana palkittu kakkospolttaja Sami Parttimaa.



Raksilan kesän
kovimmat juoksujuhlat


Ensimmäistä jaksoa ei voi syyttää ainakaan värittömyydestä, sillä joukkueet tehtailivat juoksuja urakalla. Aluksi näytti siltä, että Lippo menee menojaan isännän ottein. Kotijoukkue karkasi kahdessa ensimmäisessä sisävuorossaan jo 4-0 johtoon komeilla lyönneillä, joita esittivät Sami Ahola (2), Marko Pelkonen ja Mika Väisänen.

Jälleen kerran Lipon otteisiin hiipi kuitenkin ailahtelevaisuus, ja Kiteen kaltainen huippujoukkue käytti ulkopelivirheet armotta hyväkseen. Kolmannen tasoittavan jälkeen osat olivat vaihtuneet, ja Kitee johti 8-5.

"Johdimme 4-0, ja sitten tapahtui jotain merkillistä. Liikkeemme loppui täysin. Kiteen yhdeksästä juoksusta seitsemän tuli meidän virheistämme", manasi Haipus.

Lippo nousi neljännen aloittavalla vielä kotiyleisön iloksi tasoihin, mutta tasoittavalla Kitee rankaisi jälleen virheestä. Kakkoskoppari Pasi Pohjola tuli laiskan näköisesti Toni Kohosen lyöntiä vastaan, ja pallon pomppiessa Marko Pääkkönen juoksi jaksovoiton vieraille.

Jakson tähti olikin Kiteen lukkari Kohonen, joka oli hyvässä vireessä myös lyöjänä. Kohonen iski neljä juoksua. Ensimmäisellä jaksolla Lipon kakkospuoli oli melkoisessa helteessä, ja varsinkin koppari Pohjola oli useampaan otteeseen helisemässä.



Pelkonen ratkaisi
supervuorossa


Toinen jakso ei tarjonnut enää samanlaista lyöntipelin juhlaa kuin ensimmäinen. Hyvän illan pelannut Ari Nyrhinen iski avausvuorossa pystymailalla kolmosen takaa Tuomas Tervosen kotiin, ja Lippo siirtyi 1-0 johtoon.

Toisessa vuorossa jokeri Aholan näpy toi Jussi Kemilän kotiin, ja 2-0 johto riitti lopulta jaksovoittoon saakka. Vaisusti toisen jakson esiintynyt Kitee yritti koota rivejään päätösvuorossa, mutta juoksua lähemmäksi vieraat eivät päässeet. Jakso kirjattiin Lipolle 2-1.

Kiteen peliä sekoitti kakkosena lyöneen Pasi Pirisen lievä reisivamma, jonka myötä lyöntijärjestys joutui toiselle jaksolle lähdettäessä uuteen kuosiin. Kiteen yleistä vaisuutta ei tosin voi pistää lyöntijärjestyksen piikkiin, vaan joukkue sortui toisella jaksolla ylimielisyyteen, joka näkyi sisäpelin flegmaattisuutena.

Supervuorossa Kitee ei herännyt, ja Lippo kiitti vieraita ottamalla kaksi pistettä yhdellä juoksulla. Ratkaisevan tikin iski Marko Pelkonen ja toi Tervonen, joka ehti ottelussa kotiin kuusi kertaa juoksun arvoisesti.

"Se oli tänään hyvää, että usko ei loppunut missään vaiheessa", korosti Haipus.

Torstain ottelussa tehtiin pesäpallohistoriaa, sillä Kiteen Pirinen sivusi Jukka Holttisen nimissä olevaa kaikkien aikojen ennätystä (480) supersarjan ottelujen määrässä. Näillä näkymin Pirinen siirtyy yksin tilaston ykköseksi sunnuntain ottelussa Järvenpäätä vastaan, mikäli pystyy reisivammaltaan pelaamaan.

Ilmoita asiavirheestä