Miehen yli­pai­no saattaa hei­ken­tää he­del­mäl­li­syyt­tä

Kymmenen kilon painonnousu saattaa amerikkalaistutkimuksen mukaan alentaa miehen hedelmällisyyttä jopa noin 10 prosenttia. Ylipainon yhteys alentuneeseen hedelmällisyyteen oli yhtä voimakas nuorilla ja vanhemmilla miehillä.

Tutkimustulos ei näytä selittyvän miehen erektiohäiriöillä tai naisen ylipainolla. Kansainvälisessä Epidemiology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin 1 468 maanviljelijäperheen hedelmällisyyteen ja raskauden viivästymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusryhmässä oli mukana vieraileva tutkija Markku Sallmén Työterveyslaitoksesta.

Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että naisen ylipaino alentaa hedelmällisyyttä. Useissa tutkimuksissa ylipainoisilla miehillä on todettu heikentynyt siemennesteen laatu ja muutoksia sukuhormonitasapainossa. Miehen ylipainon vaikutusta raskauden viivästymiseen ei ole aiemmin tutkittu.

Heikentyneen hedelmällisyyden taustalla saattaa olla siemennesteen laatu tai häiriöt sukuhormonitasapainossa. Painonlisäys voi myös kohottaa kivesten lämpötilaa, mikä haittaa siittiötuotantoa ja siten vaikuttaa raskauden alkamiseen.

Ilmoita asiavirheestä