Virolaisen varustamoyhtiön Tallinkin matkustajamäärät ovat kasvaneet tuntuvasti kesän aikana. Heinäkuussa matkustajamäärä kasvoi peräti 23 prosentilla yli 321 000:een. Kesäkuussa kasvua kertyi 5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, Tallink kertoi perjantaina.
Tallink Finlandin toimitusjohtaja Håkan Nordström on ilahtunut erityisesti auto- ja perhematkailun kasvusta Viron ja muiden Baltian maiden tultua Euroopan unionin jäseniksi keväällä. Lapsimatkustajien määrä nousi heinäkuussa 26 prosentilla eli selvästi koko liikennettä enemmän.
Tallinna-Tukholma-reitillä kasvu on ollut vielä nopeampaa kuin Tallinnan ja Helsingin välillä uuden Victoria-laivan aloitettua liikennöinnin. Ruotsin reitillä kasvua on tänä kesänä ollut lähes kolmannes viime vuoteen verrattuna.
Tallink odottaa nousua myös loppukesän ja syksyn matkustajamääriin.