Valt­te­ri tykkää ma­te­ma­tii­kas­ta

Ensimmäisen kouluviikon jälkeen ekaluokkalaisten pulpetissa on jo aikamoinen pino kirjoja. "Me ollaan saatu aapinen, tehtäväkirja ja matikankirja", listaa Lämsänjärven koulun ekaluokkalainen Valtteri Piikivi.

Torstaina Valtteri Piikivi pääsi eroon toisestakin etuhampaastaan.
Torstaina Valtteri Piikivi pääsi eroon toisestakin etuhampaastaan.
Kuva: Ala-aho Pekka

Ensimmäisen kouluviikon jälkeen ekaluokkalaisten pulpetissa on jo aikamoinen pino kirjoja. "Me ollaan saatu aapinen, tehtäväkirja ja matikankirja", listaa Lämsänjärven koulun ekaluokkalainen Valtteri Piikivi.

"Mukavinta koulussa on ollut matikka, kun siinä voi miettiä ja etsiä", Valtteri toteaa empimättä.

Matematiikan tunnilla Valtteri on etsinyt, kuinka monta juttua kuvasta löytyy, sekä opetellut piirtämään nollia ja ykkösiä. "Ja minä osaan laskea jo tuhanteen asti."

"Ympäristötiedossa meille kerrottiin, mistä saa tietoa. Sitä saa ainakin sanomalehdistä, tietokoneesta ja telkkarista", selventää Valtteri koulupäivien antia.

Reilun viikon vanha koululainen myöntää, että ensimmäinen koulupäivä jännitti vähän. "Mutta enää ei jännitä", hän sanoo ja väläyttää hampaattoman hymynsä.

Toinen etuhammas tippui jo pari viikkoa sitten, ja toinen irtosi torstaina. "Sitten me laitettiin hammas veteen ja aamulla lasissa oli rahaa", Valtteri kertoo.

Pojan mukaan osa luokkakavereista oli eskari-ajoilta tuttuja. Lisäksi Valtteri on jo ehtinyt tutustua aika moneen uuteen kaveriin.Välitunnit kuulostavat olevan täynnä toimintaa.

"Me leikitään liikennehippaa, kuviohippaa tai sitten kiipeillään kiipeilytelineissä", Valtteri selvittää.

Ensimmäisen viikon aikana myös koulun käytöstavat ovat tulleet tutuiksi. Valtteri osaa jo sujuvasti selittää, mitä viittaaminen tarkoittaa.

"Silloin nostetaan käsi ylös, ja sitten saa puheenvuoron", hän kertoilee. Valtterin luokassa taitaa olla puheliasta sakkia, sillä pojan mukaan koulussa viitataan paljon.

"Tänään tuli läksyksi se, että pitää muistaa antaa paperit äidille tai isälle. Siinä oli lukujärjestys ja jotain muita lappuja", hän muistelee.


Juttusarja ekaluokkalaisten ensimmäisten koulupäivien kokemuksista päättyy.
Anna Leinonen

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä