Poh­jois-Ko­rea ottaa YK:n ruo­ka-apua vastaan

YK:n ruokaohjelma WFP on ilmoittanut, että Pohjois-Korea suostuu ottamaan vastaan järjestön ruoka-apua viimeaikaisten tulvien uhreille.

YK:n ruokaohjelma WFP on ilmoittanut, että Pohjois-Korea suostuu ottamaan vastaan järjestön ruoka-apua viimeaikaisten tulvien uhreille.

WFP:n mukaan Pjongjangin koillispuolella sijaitsevan Songchonin maakunnan noin 13 000 asukasta saavat muun muassa vehnää ja ruokaöljyä noin kuukauden tarpeiksi. WFP ilmoitti myös harkitsevansa avun lisäämistä Pohjois-Korean sitä pyytäessä.

Viime vuonna Pohjois-Korea ilmoitti, ettei se enää ota vastaan YK:n apua, vaikka se ruokki avun turvin noin kolmanneksen väestöstään vuoden 1995 vakavan ruokapulan jälkeen. Maa pyysi viime vuonna YK:lta kehitysapua ruoka-avun sijaan.

Pohjois-Korean tietojen mukaan kesän tulvissa on kuollut 150 ihmistä ja noin 12 500 on jäänyt kodittomaksi. Lisäksi maan infrastruktuuri on kärsinyt pahasti. Viime viikkojen aikana on esitetty myös paljon synkeämpiä arvioita uhriluvuista.

Ilmoita asiavirheestä