Norman pa­laut­taa ka­don­neet di­gi­ku­vat

Pohjoismainen tietoturvayhtiö Norman Ibas palauttaa lopullisesti menetetyiltä vaikuttavat digitaaliset valokuvat. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä menetetyiksi luullut kuvat voidaan palauttaa.

Pohjoismainen tietoturvayhtiö Norman Ibas palauttaa lopullisesti menetetyiltä vaikuttavat digitaaliset valokuvat. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä menetetyiksi luullut kuvat voidaan palauttaa.

Suomessa kyselyitä digikuvien palauttamiseksi on tullut lähes päivittäin, kertoo Norman Ibas Oy:n toimitusjohtaja Jyri Pohja.

Näennäisesti menetettyjen kuvien täydellinen palauttaminen on hyvin mahdollista, jos kameraa ja muistikorttia käsitellään oikeaoppisesti heti onnettomuuden jälkeen.

Kuluvan kesän aikana kuvat on palautettu onnistuneesti muun muassa useita tunteja merivedessä lionneesta kamerasta sekä autolla yliajetun kameran muistikortilta.

Vaikka digikuvien palauttamisen onnistumistodennäköisyys on suuri, muistikortin vaurio osoittautuu toisinaan vakavammaksi kuin alussa luultiin. Tällöin kuvien palautus voidaan joutua tekemään käsityönä, joka on huomattavasti vaativampi prosessi ja sen takia jonkin verran arvokkaampaa kuin tavallinen digikuvien palautus. Odotusarvo kuvien onnistuneeksi palauttamiseksi myös sellaisissa tapauksissa on suuri.

Jos kuvia ei saada luettua, Norman ei veloita työstä mitään.

Norman antaa myös ohjeita ongelmatilanteiden varalle.

Jos muistikorttiin ei saa yhteyttä:
·Älä yritä ottaa uusia valokuvia
·Älä formatoi muistikorttia
·Pyydä apua asiantuntijalta, jolla on asianmukaiset kuvien palauttamiseen tarkoitetut työkalut

Jos olet poistanut yksittäisiä kuvia tai kaikki kuvasi:
·Älä ota uusia kuvia. Ne voivat tuhota vanhat kuvat.

Jos kamerasi on joutunut veden varaan:
·Älä kytke kameraa päälle tarkistaaksesi sen toiminnan
·Poista muistikortti ja pidä se kosteana, mieluiten tiiviiseen muoviin pakattuna ·Toimita muistikortti tietojen palautuksen asiantuntijoille
·Vie kamera valokuvausliikkeeseen

Ilmoita asiavirheestä