Naiset valtaavat perinteisiä miestenaloja. Vuodesta 1995 yli 3 000 naista on suorittanut asepalveluksen. Sanna Lukkarin alokasaika on pian takana. Viikko sitten hänestä tuli jääkäri. Varusmiespalvelusta Lukkari suorittaa Sodankylän Jääkäriprikaatissa.
"Lomille päästään parin viikon välein eikä yhtään liian tiheään", kertoo armeijan vihreissä hyvin viihtyvä Lukkari.
Alokasajan monista yllättävistäkin kokemuksista, lukuisine mustelmineen ja kolhuineen, Lukkarin armeijantakin alla sykkii yhäkin korkea motivaatio. Hänelle sotilasura on yksi varteenotettava koulutusvaihtoehto. Ykkösenä säilyy kuitenkin vielä poliisikoulu.
Lukkari ei ole tullut armeijaan testaamaan omaa kestävyyttään miesten maailmassa. "Elämänkoulusta tämä kyllä käy." Hän tietää, että naisista 60 saa johtajakoulutuksen miehistä 30 prosenttia. "Uskon sen johtuvan siitä, että naiset tulevat asepalvelukseen vapaaehtoisena ja motivoituneena kun taas monelle miehelle se on pakkopullaa."
Sanna Lukkari aikoo edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät: aliupseerikouluun ja reserviupseerikouluun. Hän on ilmoittautunut myös halukkuutensa sotilaspoliisikoulutukseen.
Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta hyväksyttiin vuonna 1995. Alkuinnostuksen jälkeen ajateltiin kiinnostuksen laantuvan. Toisin kuitenkin kävi. Nyt armeijan käyneitä naisia on jo yli 3 000. Vapaaehtoinen naisten asepalvelus on vakiinnuttanut paikkansa ja vuosittain riveihin tulee noin 500 kauniimman sukupuolen edustajaa.
Naisilla on mahdollisuus suorittaa asepalvelus kaikissa puolustushaaroissa ja aselajeissa. Johtajakoulutukseen, erikoisjoukkoihin ja maanpuolustuskorkeakouluun heidät valitaan samoin perustein kuin miehetkin. Asepalveluksen suorittamisesta on etua koulutuspaikkaa hakiessa, varsinkin miehisille aloille, muillakin aloilla se noteerataan.
Alokas Lukkari tutustui sotilasvalan sisältöön ja tietää, että siinä luvataan kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaata. Vaikka menee asepalvelukseen vapaaehtoisena, sotatilan aikana velvollisuudet ovat naisillakin samat.
"En ole koskaan tarkemmin miettinyt, miltä tuntuisi olla oikeasti sotimassa. Tuskin pojatkaan ovat mahdollista sotatilaa sen kummemmin pohtineet." Hänestä olisi kiinnostavaa pyrkiä YK-joukkoihin. "Naiset ovat olleet siellä toimisto- tai ruokalatehtävissä. Tehtävät ovat varmaan toiset, kun sinne otetaan asepalveluksen käyneitä", Lukkari arvelee.
Kaksi päivää ennen valaa, Lukkari oli valamarssilla. Sodankylän Jääkäriprikaatin heinäkuun saapumiserän alokkaita on yhteensä 750, joista 10 naista. Pyörämarssille kertyi matkaa noin 200 kilometriä.
"Hyvin jaksoin ja pakkohan se oli. Reppua olen kantanut tähänkin asti siinä missä pojat, samoin taisteluharjoituksista olen selviytynyt, ehkä mustelmia on poikia enemmän."
Kunto on kestänyt, mutta Lukkari arvelee, miten kurjalta voi tuntua huonokuntoisemmasta, kun koko porukka porhaltaa treeneissä ohi.
Mitään erikoisjärjestelyjä ei naisille ole olemassa, vaan he osallistuvat kaikkeen tekemiseen tasavertaisina.
"Pidämme siitä itsekin huolen, tuemme toisiamme."
Lukkarin kanssa samassa tuvassa asuu seitsemän tyttöä, leireillä asutaan miehistöteltassa poikien kanssa. Käskyttämisen Sanna tietää kuuluvan inttiin.
"Hyvä kouluttaja osaa asiansa, on selkeä ja suora. Paras vaan totella, eikä panna vastaan, vaikka kuinka ottaisi päähän. Huumorilla tällaisista selvitään, vaikka tosissaan ollaankin", Sanna kuittaa.
Airi Railo