Helsingissä järjestetty Flow-festivaali keräsi viime viikonloppuna noin 9 000 kävijää.
Kolmannen kerran järjestetty elektronisen musiikin festivaali lähes tuplasi kävijämääränsä viime vuoteen verrattuna. Tuolloin VR:n makasiineille kerääntyi yhteensä 5 000 kävijää.
Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Senaatintorin Valkoisessa salissa ja Hakaniemen Kaikukadulla, jonne rakennettiin uusi Flow-piha.
Festivaalin tuottajan Tuomas Kallion mukaan Flow-piha säilyy myös ensi vuoden tapahtumapaikkana. Sen sijaan festivaali tuskin palaa Senaatintorin Valkoiseen saliin.
- Valkoinen sali on hieno paikka, mutta siellä on hieman teknisiä puutteita. Esimerkiksi ilmastointi ei ihan riitä tuollaiselle kävijämäärälle, Kallio sanoo.
Festivaalin ilmoitettu kävijämäärä perustuu järjestäjän tietoihin. Lukuun on laskettu yhteen kaikkien päivien kävijämäärät.