Afganistanin istuvalta presidentiltä Hamid Karzailta ei maan tulevissa presidentinvaaleissa puutu kilpakumppaneita. Maan vaalilautakunta ilmoitti tänään, että Karzain lisäksi maan johtopaikkaa tavoittelee 17 ehdokasta.
Alunperin ehdokkaaksi oli pyrkinyt 23 henkilöä, mutta kolmen ehdokkuus hylättiin ja kaksi veti nimensä pois vapaaehtoisesti. Ehdokkaiksi hyväksyttiin harkinnan jälkeen myös kiisteltyjä sotapäälliköitä, joita on syytetty palkka-armeijoiden ylläpitämisestä ja ryöstelyistä.
Ennakkoon vahvimpana Karzain haastajana pidetään entistä opetusministeriä Yunus Qanunia, joka on Taleban-hallintoa vastaan taistelleen Pohjoisen liiton näkyvimpiä hahmoja. Qanuni oli Afganistanin väliaikaishallinnon johtavia nimiä.
Qanuni kehuu itseään ulkovalloista riippumattomaksi ehdokkaaksi ja luottaa etenkin Pohjois-Afganistanin voimakkaiden sotapäälliköiden tukeen. Hänen taustavoimissaan ovat lisäksi puolustusministeri Mohammad Qasim Fahim ja ulkoministeri Abdullah Abdullah.
Vaalit järjestetään lokakuun alussa.