Oikeudenkäynnissä Irakin entistä presidenttiä Saddam Husseinia vastaan kuultiintänään todistajaa, joka kertoi armeijan kaasuiskuista siviilejä vastaan. Saddamia syytetään kurdien kansanmurhasta 1980-luvun lopulla.
- Illalla kun karja oli palaamassa ja aurinko laskemassa, arviolta 8-12 suihkukonetta peitti taivaan, Ali Mustafa Hama muisteli kurdikylän tapahtumia keväältä 1987.
Koneet pudottivat pommeja, joista alkoi nousta pahanhajuista vihreää savua. Ihmisten silmät muuttuivat punaisiksi ja he alkoivat oksentaa. Sen jälkeen pimeni, Hama kertoi.
Syyttäjien mukaan joukot tappoivat yli 180 000 kurdisiviiliä. Hyökkäyksessä käytettiin sinappi- ja hermokaasuja. Saddamin lisäksi syytettynä on kuusi hänen hallintonsa edustajaa. Kaikista syytteistä voidaan tuomita kuolemanrangaistus.
Kaksi syytetyistä perusteli Anfal-kampanjaa Iranin ja Irakin välisellä sodalla. Heidän mukaansa iranilaiset ja kurdit taistelivat yhdessä Irakin armeijaa vastaan.
Oikeudenkäynnin uskotaan kestävän nelisen kuukautta.