Oulu Pikisaaren taiteilijayhteisö säilyy. Oulun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina iltasella, että alueen asuntokanta pysyy pääosin kaupunkikonsernin omistuksessa.
Samalla perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on laatia kehittämisohjelma arvokkaan miljöön säilyttämiseksi. Työryhmään tulee myös Pikisaaren asukasyhdistyksen edustus.
"Aivan ihanaa. Päätös oli juuri sellainen kuin toivottiin - kulttuurin voitto", säteili silmin nähden helpottunut taiteilija Karoliina Niemelä. Monen muun pikisaarelaistaiteilijan tavoin hän oli tullut seuraamaan valtuuston kokousta.
Pikisaaren taiteilija-asuntojen kohtalo oli yksi osa kaupungin asuntopoliittisia linjauksia 2006, jotka valtuusto alkukesästä jätti loman ajaksi hautumaan. Nyt linjauksia täsmennettiin sen verran, että kaikki olivat niihin tyytyväisiä.
Kaupunginvaltuusto pui asiaa parikymmentä minuuttia. Tuossa ajassa lähes kaikkien puolueiden edustajat ehtivät kehua lopputuloksen.
Vaikka Pikisaari on varastanut huomion, kaupungin asuntopoliittisissa linjauksissa 2006 kuitenkin pääpaino on siinä, miten Oulussa järjestetään vuokra-asukkaiden ja tiettyjen erityisryhmien, kuten päihdeongelmaisten, vammaisten ja vanhusten asuminen.
Maanantaina valtuusto linjasi yhteishengessä uusiksi myös huolta aiheuttanutta kohtaa kaupungin teknisen keskuksen tilapalvelujen omistamien vuokratalojen kohtalosta. Tilapalveluiden omistuksessa olevat asunto-osakkeet ja kerrostaloasunnot säilytetään pääosin kaupunkikonsernin omistuksessa ja asukkaiden vuokrasuhteiden jatkuminen turvataan.
Muuttunutta päätösesitystä edelsivät pitkin päivää jatkuneet valtuustoryhmien neuvottelut.
Oulu ja ympäristö 5