Poliisi tutkii emo­kar­hun met­säs­tyk­sen Kan­gas­nie­mel­lä

Mikkelin poliisi suorittaa esitutkinnan Kangasniemellä kaadetun karhun metsästyksestä. Kyseessä oli emokarhu, jota ei olisi saanut ampua. Eläinlääkärin mukaan karhu imetti, joten sillä oli ainakin yksi pentu. Pennuista ei kuitenkaan ole havaintoja.

Poliisi epäilee metsästysrikoksesta miestä, joka ensimmäisenä haavoitti karhua. Tapaus sattui viime sunnuntaina Kangasniemen Kutemajärvellä Korholan kylässä. Karhu ilmestyi aamulla metsästäjän eteen, jolloin mies haavoitti sitä. Myöhemmin iltapäivällä karhu puri toista passissa ollutta metsästäjää, joka säilyi vakavilta vammoilta. Eläin pakeni taas, mutta se ammuttiin illalla.

Poliisi päättää pennun tai pentujen kohtalosta lähipäivinä. Komisario Kaarlo Häkkisen mukaan on mahdollista, että ne lopetetaan eläinsuojelulain perusteella, koska ne eivät selviäisi ilman emoa. Toinen mahdollisuus on jäädä vielä odottamaan.

Kaadetun emokarhun lihat myydään valtion hyväksi huutokaupalla Kangasniemellä Roinilan tilateurastamolla keskiviikkona kello 17.

Ilmoita asiavirheestä