Suomalaiset ovat yhä enimmäkseen tyytyväisiä presidentti Tarja Halosen toimintaan, ilmenee sanomalehti Kalevan teettämästä kyselystä. Vastaajista 65 prosenttia on tyytyväisiä presidenttiin ja tyytymättömiä on vain 14 prosenttia.
Halosen suosio on pysynyt lähes ennallaan viime keväänä tehdyn kyselyn jälkeen, mutta tyytyväisyys on ollut hienoisessa laskussa kuluneet puolitoista vuotta.
TNS Gallupin tekemässä kyselyssä naiset sekä alle 25-vuotiaat vastaajat suhtautuivat Haloseen kaikkein myönteisimmin.
Valtio-opin dosentti Pertti Timonen arvioi, että Halosen suosio notkahtaa selkeästi vuoden 2011 eduskuntavaalien aikaan, jolloin katseet on jo suunnattu seuraavan vuoden presidentinvaaleihin. Timosen mielestä Halonen ei enää tarvitse kansansuosiota, koska sillä ei ole hänelle toisen kauden lopulla käytännön merkitystä.