Sähkön markkinahinta on on tällä hetkellä yli kaksinkertainen vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Esimerkiksi maanantaina sähkön hinta taas hyppäsi rapsakasti ylöspäin.
Sähkön markkinahintoja nostaa sekä vesivoimaloiden varastoaltaiden poikkeuksellisen alhainen taso että voimaloiden huoltoseisokkien leikkaama sähkön tarjonta. Ruotsin ydinvoimaloiden tehonlaskujen jatkuminen hermostuttaa myös markkinoita.
On ennakoitu, että tulevan talven sähkön tarvetta ei pystyttäisi Pohjoismaissa tyydyttämään tavanomaisin keinoin, vaan käyttöön on otettava öljypohjainen sähköntuotanto ja kasvatettava sähkön tuontia Saksasta.
Hinnat voivat talvella tällöin nousta yli 90 euron tasolle megawattituntia kohden. Tämä arvioitu hintataso on melkein kolminkertainen verrattuna niihin arvioihin, mitä esitettiin vuosi sitten samaan aikaan.
"Ensi talvi on mielenkiintoinen. Selityksiä hintakehitykselle on niin paljon. Nyt vesi ratkaisee. Jokin aika sitten puhuttiin, että päästöoikeudet ratkaisevat kaiken", Oulun Energian toimitusjohtaja Tapani Kurkela pohtii.
Määräaikaisia sopimukset nyt tyrkyllä
Oulun Sähkönmyynti korotti toukokuun alussa hintojaan ja sähkön markkinahinnat saman tien romahtivat. Tämä herätti asiakkaissa kovaa keskustelua. Nyt sen jälkeen tapahtuneen hintakehityksen valossa Oulun Energia voi näyttää pitkää nenää arvostelijoille.
Sähkön systeemihinta on noussut toukokuun alun tasosta noin kaksinkertaiseksi. Viime aikoina on oltu 80 euron lähettyvillä megawattitunnilta. "Se oli jälkikäteen ajateltuna tarkoituksenmukainen hinnankorotus. Ihan lyhyellä tähtäimellä se tuli väärään aikaan", Kurkela sanoo. Hän arvuuttelee, milloin hinnankorotuskierros mahtaa alkaa muissa sähköyhtiöissä. Heillä paineita ei juuri nyt ole.
Oulun Sähkönmyynti tarjoaa nyt erityisesti kahden vuoden määräaikaista sopimusta vanhoille asiakkailleen toukokuussa annetuilla hintatasoilla. Uusille asiakkaille sitä ei erityisesti markkinoida, vaikka se on heillekin tarjolla.
Myyntijohtaja Jukka Karjulan mukaan pitkäaikainen asiakassuhde on tärkeä asia. "Asiakashankinta on tietysti tarpeellista, mutta ovatko hinnan perässä liikkuvat sitten pysyviä asiakkaita?" hän sanoo. Karjula uskoo, että heidän hintojensa kilpailukyky vielä paranee lähiviikkoina, kun muut nostavat hintoja. Asiakas saattaa pärjätä ottaessaan määräaikaisen sopimuksen halpojen hintojen aikaan ja yhtiölle se mahdollistaa hintojen muutokset ilman hankalaa ilmoitusvelvollisuutta koko asiakaskunnalle.
Oulun Sähkönmyynti menetti kevään tohinoissa joitakin tuhansia asiakkaita, kun muutamat yhtiöt hyökkäsivät Oulun alueen markkinoille puhelinkampanjoilla. Oulun Sähkönmyynti on kuitenkin ehdoton ykkönen alueella. Asiakkaita yhtiöllä on yli 100 000.
Markkinoille pakko syntyä uutta sähköä
Oulun Energiassa ei uskota, että korkea hintataso voi kovin pitkään jatkua. Markkinatalous tuo markkinoille tuotantokapasiteettia, jolla sähköä kannattaa tehdä. Kurkelan mukaan hinnoissa käy usein niin, että huippupiikin jälkeen hinnat tulevat alaspäin mutta jäävät kuitenkin piikkiä edeltänyttä lähtötasoa ylemmäksi.
Sähkönhintoja voi vertailla netissä muun muassa osoitteessa www.sahkonhinta.fi.