Syksy tuo kuo­roi­hin uusia ääniä

"Tänä vuonna me haemme reippaasti uusia laulajia. Kokoamme nyt 100-vuotisjuhlakuoroa", kertoo Pohjan laulun tiedotussihteeri Matti Pesu. Juhlakuoro muodostetaan nykyisen kuoron ympärille. Pesun mukaan joukkoon tarvittaisiin vielä muutamia hyviä tyyppejä.

Kuoronjohtaja Mihkel Koldits viittilöi Pohjan laulun miehiä laulamaan puhtaasti ja korkealta. Syksyn ensimmäisissä harjoituksessa laulettiin Hiiden orjien laulua ja Järnefeltin Onnellisia
Kuoronjohtaja Mihkel Koldits viittilöi Pohjan laulun miehiä laulamaan puhtaasti ja korkealta. Syksyn ensimmäisissä harjoituksessa laulettiin Hiiden orjien laulua ja Järnefeltin Onnellisia
Kuva: Leinonen Jukka

"Tänä vuonna me haemme reippaasti uusia laulajia. Kokoamme nyt 100-vuotisjuhlakuoroa", kertoo Pohjan laulun tiedotussihteeri Matti Pesu. Juhlakuoro muodostetaan nykyisen kuoron ympärille. Pesun mukaan joukkoon tarvittaisiin vielä muutamia hyviä tyyppejä.

"Ensi syksynä emme ota uusia laulajia. Keskitymme harjoittelemaan juhlavuoden ohjelmistoa", Pesu kertoo. Pohjan laulu juhlii satavuotista taivaltaan vuonna 2008. Seuraavan kerran kuoro ottaa uusia jäseniä juhlavuoden jälkeen.

Myös Oulun kamarikuorolle syksy on uusien laulajien aikaa. Kuoron taiteellinen johtaja Kari Kaarna kertoo, että joka vuosi vaihtuu muutama laulaja. "Tänä vuonna uusia laulajia tulee tavanomaiseen tapaan. Yleensä saamme uusia mukaan puskalennättimen ja ilmoitustaulujen avulla. Tenoreistahan Suomessa on krooninen pula", Kaarna naurahtaa.

Pohjan laulun puheenjohtaja Markus Lumme selittää tenoripulaa sillä, että suomalainen miestyyppi on äänialaltaan tenoria matalampi baritoni.

Pohjan laulu on tosin siinä mielessä onnekas, että heillä on viime aikoina riittänyt myös tenorilaulajia.

Kuorolauluista kiinnostuneet pääsevät harrastuksen pariin koelaulun kautta. "Ensin kokelas laulaa valitsemansa laulun. Lisäksi testaan hänen sävelpuhtauttaan ja sävelmuistiaan", kuvailee Kaarna pitämiään koelauluja.

Kuorolaulu mielletään helposti keski-ikäisten ihmisten harrastukseksi, mutta se ei ole koko totuus. Kamarikuoron laulajien ikä vaihtelee 18-vuodesta yli 50-vuotiaisiin. Pohjan laulussa porukka on hieman vanhempaa.

"Noin viisi vuotta sitten ukkoutuminen oli kurkkimassa ihan tosissaan, mutta tämä juhlakuoro on jo ikärakenteeltaan terveempi", kuvailee Lumme.

Kummankin oululaiskuoron ohjelmisto on laaja. "Laulamme maallista ja hengellistä, vanhaa ja uutta. Ensi vuonna on luvassa runsaasti Madetojaa, kun on Madetojan juhlavuosi", kuvailee Kaarna.

Yli kaksikymmentä vuotta mieskuorossa laulanut Lumme arvioi, että ohjelmisto on vuosien mittaan keventynyt ja kansainvälistynyt.

"Muutos tapahtuu ympäröivän maailman mukana. Kuoron luonne ei ole kuitenkaan muuttunut. Pohjan laulun henki kumpuaa sen perinteistä. Täällä on joitakin toisen ja kolmannenkin polven laulajia", kertoo Lumme.

Juhlavuoden suunnitelmissa Pohjan laululla on viisi konserttia. Kuorolle tilattua teosta miesrivistö pääsee harjoittelemaan vuoden päästä.

Mieskuoro Pohjan laulun koelaulutilaisuus järjestetään Kuusiluodon koululla (Maunonkatu 1) 28. elokuuta kello 18. 30. Oulun Kamarikuoroon haluavat voivat olla yhteydessä taiteelliseen johtajaan Kari Kaarnaan, 050 528 1772.

Ilmoita asiavirheestä