Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) katsoo, että hallituksen tulee varautua nopeastikin voimistamaan käynnistämiään elvytystoimia. Pekkarisen mukaan valtion velkaantuminen on parempi vaihtoehto kuin työttömyyden kasvu.
Palokassa tänään puhunut Pekkarinen sanoi, että kasvavan työttömyyden ja lisävelkaantumisen väliltä on valittava velkaantuminen. Se tarkoittaisi muun muassa julkisten hankintojen lisäämistä, rakentamisen vauhdittamista sekä kotimaisen energian ja biotalouden rahoituksen lisäämistä.
Pekkarinen perustelee kantaansa sillä, että vaikka Suomen velkaantumisvauhti on euromaiden keskiarvoa nopeampi, julkisen velan määrä noussee ensi vuonna vain 44-48 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se on noin puolet vähemmän kuin euromaissa keskimäärin.
Pekkarinen korosti, että lama vaikuttaa Suomeen kovemmin kuin useimpiin muihin läntisiin EU-maihin.