Hallituksen on määrä asettaa lähiaikoina selvitysryhmä valmistelemaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon uusimista ja kokonaisvaltaista yhteiskunnan varautumista uhkiin. Harkittavaksi tulee myös kansallisen turvallisuusneuvoston perustaminen Suomeen.
Valtiosihteeri Risto Volasen mukaan selvitysryhmän muodosta ei ole vielä päätetty. Tarkoitus on, että esitykset valmistuvat vielä tämän vaalikauden aikana, jotta seuraava hallitus voi toteuttaa uudistukset.
Hallitus lupasi helmikuussa eduskunnalle antamassaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa kokonaisvaltaisen selvityksen yhteiskunnan varautumisesta. Eduskunnassa taas on jo pitempään perätty selonteolle uutta mallia.
Turvallisuusympäristön muutoksista halutaan pääministeriltä ilmoitus kerran vuodessa. Nyt se sisältyy neljän vuoden välein annettavaan selontekoon.
Ongelmana pidetään myös sitä, että selonteossa päätetään vain puolustushallinnon resursseista. Kuitenkin ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kytkeytyvät entistä tiiviimmin yhteen. Tämän hallinta vaatii resurssien varmistamista muillakin hallinnon aloilla.
Suomen uhkakuvapolitiikasta ensi torstaina väittelevä strategian opettaja, kapteeni Jarno Limnéll Maanpuolustuskorkeakoulusta pitää selonteon nykymallia epäloogisena. Siinä on hänen mukaansa useita heikkouksia:
Ympäristökuvauksesta ja siitä tehtävistä johtopäätöksistä ei kyetä luomaan loogista kokonaisuutta. Valmistelurakenne on erikoinen ja lopputulos varsin massiivinen. Uusia uhkia tuotetaan jatkuvasti lisää, mutta niitä ei ole kyetty määrittelemään selkeästi.
"Yksi suurimpia ongelmia on se, ettei laajaa turvallisuutta pystytä määrittelemään selkeästi. Tällöin on hyvin hankalaa puolestaan määritellä sitä, mitkä ovat turvallisuuspoliittisia uhkakuvia eli niitä joita tulisi selonteossa käsitellä."
Limnéllin mukaan selonteossa esitetyt uhkakuvat ovat osin poliittista peitekieltä, johon yhdistyy monia tavoitteita.
Hän kannattaa pääministerin vuosittaista ilmoitusta eduskunnalle. Sen lisäksi tulisi antaa kerran vaalikaudessa puolustuspoliittinen selonteko tai mieluummin laajempi Suomen turvallisuusstrategia. Siinä yhdistettäisiin puolustusselonteko sekä Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia ja Sisäisen turvallisuuden ohjelma.