Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten
kirjoittajien ryhmään.
Oulun taidekoulun kellarin luokkahuoneesta kuuluu hihkaisuja. Sisällä kulkijan vastaanottaa muovailuvahameri ja metallinhohtoinen muovailuvahaa silpova lihamylly. Siellä täällä törröttää videokamera ja tietokone poikineen. Olemme rantautuneet animaatiotyöpajaan.
Oulun Steinerkoulun oppilas Oskari Partala, 11, aloitti animaatioharrastuksen taidekoululla useampi vuosi sitten, kun halusi vaihtelua vapaapalokuntatoimintaan.
"Vähän myöhemmin Oskari pakotti minutkin mukaan", heittää Oskarin koulukaveri Esa Miettinen, 11. Kun Oskari pohtii harrastuksensa aloitusajankohtaa, ei vuodesta ole tietoa, vaan ajanmääreet kulkevat tehtyjen animaatioiden tahdissa.
"Silloin oli just väännetty Pappa Gillar", Oskari muistelee.
Esa kertoo valmistaneensa muutamankin animaation, jossa muovailuvahahahmo kohtaa viimeiset päivänsä. Animaatiouran varrelta parhaiten poikien mieleen ovat jääneet Hitler- ja Mölli-hahmot.
Kaikki luokassa työskentelevät animaattorin alut ovat yhtä mieltä siitä, että tuotokset ovat pääosin positiivisesti latautuneita huumoripläjäyksiä.
"En kyllä muista yhtään vakavaa pätkää", Kaakkurin koulua käyvä Joonas Rautiola, 10, pohtii.
Animaatioryhmää luotsaava Jani Honkakoski on samoilla linjoilla, vitseissä ei säästellä, vaikka käsittelyssä olisikin joskus vakavia aiheita.
"Esimerkiksi yksi teos kuvaa maatilan köyhyyttä. Isäntäväellä on varaa vain possun joulukalenteriin. Kun possu antaa aarteen lehmälle, se alkaa lypsää kaakaota. Tarina päättyy siis lopulta onnellisesti", Oulun taidekoulun opettaja kuvailee. Ryhmäläiset paljastavat, että possun suklaakalenterista kertova videopätkä kuvataan seuraavalla animaatiokerralla.
Animaatioluokassa ei työstetä pelkästään muovailuvahamöykkyjä.
"Meillä tehdään elokuvapätkiä myös nukkeja käyttäen sekä piirtäen, mutta nuket on enemmän vanhempien oppilaiden työvälineitä", Esa kertoo.
Kun vanhempien oppilaiden lyhytelokuvat tulevat puheeksi, nousee luokkaan melun tynkää, jossa käydään läpi legendaarisimpia Oulun taidekoulun animaatiotuotoksia. Pätkä, jossa Andy-hammastahna räjäyttää plakin pois, on ihan paras", Joonas ja Oskari kertovat ja paljastavat Andyn olevan kirjaimellisesti räjäyttävän tehokasta.
Toki ammattialaisiakin idoleita löytyy. Oskari nostaa ihailemistaan animaattoreista Nick Parkin.
"Se on Wallacen ja Gromitin luoja ja todella taitava." Parkin teoksista erityistä kunnioitusta poikien mielestä herättävät vanhimmat teokset. Muutama vuosi sitten valmistunut Kanin kirous -elokuva ei liiemmin taidekoululaisia hetkauta.
Joonas on tositoimissa. Hän kuvaa käsikirjoittamaansa animaatiota, joka kertoo painonnostajasta.
"Tyyppi yrittää nostaa puntteja suorin vartaloin, mutta pää jää punnusten väliin ja litistyy", Joonas kommentoi ja ojentaa muovailuvahahahmon varapään, joka on valmiiksi muotoiltu lituskaksi.
Joonas harrastaa elokuvanpätkien väsäilyä myös kotona kännykällä. "Ne ei vaan ole yhtä laadukkaita", hän harmittelee ja kertoo haaveilevansa animaattorin urasta.
Animointi on pitkäjänteistä työtä, sillä jokainen liike on kuvattava yksittäisinä kuvasarjoina.
"Parhaimmillaan syntyy animaatio yhden opetuskerran aikana", opettaja Jani Honkakoski summaa.