SAK: Kun­tauu­dis­tuk­sen pal­ve­lus­suh­de­tur­vaan mukaan koko hen­ki­lös­tö

SAK esittää, että koko kuntien henkilöstö olisi otettava kunta- ja palvelurakenneuudistukseen kirjatun palvelussuhdesuojan piiriin. Viiden vuoden mittaisen suojan tulisi koskea myös esimerkiksi palvelujen ulkoistamisia tai tilanteita, joissa kaupunkiseudut ja kuntayhtymät uudelleenjärjestelevät palvelujaan.

Keväällä sorvatussa kuntauudistusesityksessä linjataan, että kuntatyöpaikat suojataan puitelain tuomissa muutostilanteissa viiden vuoden ajaksi. Työntekijöitä ei tuona aikana saa irtisanoa kuntaliitoksissa tai muodostettaessa puitelaissa mainittuja kuntien yhteistoiminta-alueita.

-- Ei ole kestävää henkilöstöpolitiikkaa, että palvelussuhdeturva riippuisi siitä, minkä lainkohdan perusteella kunnan hallinnossa ja palveluissa muutoksia toteutetaan, SAK:n työvaliokunta linjasi perjantaina.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä