Helsinki Lävistyskorujen kasvava suosio aiheuttaa ylimääräisiä ongelmia sairaaloiden röntgenosastoilla. Magneettikuvaus voi olla suorastaan vaarallista, jos kuvattavalla on epäjalosta metallista tehtyjä lävistyskoruja.
- Magnetisoituvista metalleista valmistetut lävistyskorut otetaan potilaalta aina pois ennen magneettikuvausta. Jos koruja ei syystä tai toisesta voi irrottaa, magneettikuvia ei oteta, sanoo Husin neuroradiologian osaston ylilääkäri Leena Valanne.
- Useimmiten korut voi kuitenkin poistaa. Joidenkin potilaiden kanssa tosin joudutaan neuvottelemaan ennen kuin he suostuvat irrottamaan korunsa. Lävistyskoru voi kuitenkin olla kiinnitetty niin, ettei sitä saa pois. Silloin magneettikuvat jäävät ottamatta, Valanne kertoo.
Magneettikuvaus perustuu voimakkaaseen ulkoiseen magneettikenttään, joka vetää puoleensa kaikkia magnetisoituvia metalleja kuten rautaa, terästä ja nikkeliä. Kun tasaiseen magneettikenttään pannaan magnetisoituva esine, se sotkee kentän ja kuviin tulee häiriöitä. Renkaan muotoiseen koruun voi myös indusoitua virta, jolloin rengas kuumenee ja aiheuttaa potilaalle palovamman.
Jalometallit kuten kulta, hopea ja platina eivät ole magnetisoituvia metalleja eikä niistä ole magneettikuvia otettaessa haittaa.
- Potilaalla on oltava varma tieto siitä, mitä metallia tai metalliseoksia korussa on. Sairaalalla ei tietenkään ole mitään mahdollisuutta selvittää, mistä materiaalista jokin koru on valmistettu, Valanne sanoo.
Jos magneettikuvaus ei ole mahdollinen, vaihtoehtona on röntgensäteisiin perustuva tietokonetomografia eli kerroskuvaus. Tietokonetomografiassa on kuitenkin se ongelma, että kaikki metallit aiheuttavat häiriöitä. Kuviin tulee erilaisia juosteita ja renkaita, jotka peittävät alleen informaatiota. Myös tavallisissa röntgenkuvissa tietoa jää metalliesineiden alle, koska röntgensäteet eivät läpäise metalleja.
- Sekä potilaan että sairaalan hoitohenkilökunnan kannalta olisi suotavaa, että korut olisivat helposti irrotettavia ja mieluiten jotakin jalometallia, sanoo ylilääkäri Leena Valanne.
Kuvateksti: Epäjalometallisten lävistyskorujen kanssa ei voi ottaa magneettikuvia.