Ugandan sisällissodan osapuolet ovat sopineet vihollisuuksien lopettamisesta. Hallitus ja Herran vastarinta -armeija (LRA) allekirjoittivat sopimuksen väliaikaisesta tulitauosta Sudanissa, kertoivat rauhanvälittäjät.
Sopimus, jonka tarkoituksena on lopettaa kummankin puolen hyökkäykset sekä vihamielinen propaganda, tulee voimaan ensi tiistaina. Se on voimassa käynnissä olevien rauhanneuvottelujen ajan.
Neuvottelut alkoivat heinäkuussa, mutta LRA:n johtajat eivät ole niihin osallistuneet. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut heistä etsintäkuulutuksen syytettynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ugandan hallitus on tarjonnut heille armahdusta.
LRA nousi Pohjois-Ugandassa kapinaan jo vuonna 1988. Siitä lähtien käydyissä verisissä taisteluissa on saanut surmansa kymmeniätuhansia ihmisiä ja lähes kaksi miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan.