RAY vaatii Nuo­ri­so­sää­tiöl­tä rahoja ta­kai­sin

RAY esittää, että Nuorisosäätiöltä olisi perittävä takaisin avustuksia 69 000 euroa. Myös säätiön tulevien avustusten taso on harkittava uudelleen. Takaisinperintä koskee vuosina 2006--2009 myönnettyä yleisavustuksen korotusta.

Antti Kaikkonen (vas.) ja Matti Vanhanen ovat vuorollaan olleet Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajia.
Antti Kaikkonen (vas.) ja Matti Vanhanen ovat vuorollaan olleet Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajia.

Raha-automaattiyhdistys esittää, että Nuorisosäätiöltä olisi perittävä takaisin avustuksia 69 000 euroa. Myös säätiön tulevien avustusten taso harkintaan uudelleen.


Takaisinperintä koskee vuosina 2006–2009 myönnettyä yleisavustuksen korotusta. RAY:n mukaan Nuorisosäätiötä koskeva tarkastus osoittaa, että säätiö ei ole antanut oikeita ja riittäviä tietoja, kun se on hakenut avustuksiin tasokorotusta.


Sen sijaan tarkastuksen perusteella ei pystytä osoittamaan, että säätiö olisi käyttänyt RAY-avustusta vaalitukiin. Säätiöllä on tarkastuksen mukaan ollut esittää riittävästi avustuskelpoisia kuluja ja merkittävästi muita tuloja.


Nuorisosäätiön suurimmat tuensaajat ovat olleet pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja RAY:n äskettäin eronnut puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk.). Tukea on saanut myös kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.). Tukea on jaettu noin 60 000 euroa.


Säätiön yleisavustus muuttuu joka tapauksessa ensi vuoden alusta kohdennetuksi toiminta-avustukseksi.
RAY on jättänyt tänään tarkastuskertomuksen sosiaali- ja terveysministeriölle.


Nuorisosäätiö on keskustanuorten perustama yleishyödyllinen säätiö, joka rakennuttaa ja vuokraa asuntoja nuorille. Säätiö saa sitä varten tukea muun muassa RAY:ltä.

Ilmoita asiavirheestä