Sosiaalipäivystyskokeilu käynnistyy Oulunkaaren seutukunnan ja Vaalan kunnissa 1.9.2006 alkaen. Sosiaalipäivystyksessä on kysymys kiireellisestä, sosiaalialan ammattilaisten antamasta avusta sosiaalisessa hätätilanteessa, jossa korostuu asiakasnäkökulma ja varhainen ongelmiin puuttuminen. Usein sosiaaliset ongelmat kärjistyvät iltaisin, viikonloppuisin ja juhlapyhien aikana. Esimerkiksi väkivalta tai sen uhka voi saada perheenjäsenen hakemaan apua viikonloppuna, mikäli apua vain on tarjolla.
Tapahtumahetkellä tai heti sen jälkeen kynnys avun hakemiseen on matalampi kuin päiviä tapahtuman jälkeen. Varhainen avuntarvitsijoiden saavutettavuus mahdollistaa avun tarjoamisen ja ohjauksen palveluketjussa eteenpäin. Näin vältytään pitkittyviltä ongelmilta ja palvelujen käyttöaika lyhenee, koska perheiden vaikeuksiin saadaan apu entistä aikaisemmassa vaiheessa. Oletettavaa on, että toiminnan seurauksena saavutetaan pitkällä tähtäimellä myös kustannussäästöjä.
Vuoden loppuun asti kestävä sosiaalipäivystyskokeilu toteutetaan Seudullisesti verkostoituneet sosiaalipalvelut (SeutuVerso)- hankkeen avulla, jota rahoittavat Oulun lääninhallitus sekä Oulunkaaren seutukunnan ja Vaalan kunnat. Hankkeen taustalla on valtioneuvoston antama periaatepäätös, jonka mukaan kunnat velvoitetaan luomaan sosiaalipäivystysjärjestelmä vuoteen 2007 mennessä.
Seutukunnan sosiaalipäivystys on suunniteltu yhteistyössä useiden toimijoiden kesken. Keskeisiä toimijatahoja hankkeessa ovat Oulun ensi- ja turvakoti, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hälytyskeskus, alueen kihlakuntien poliisi sekä kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut.
Toimijoille on järjestetty päivystykseen liittyen yhteistyöpäiviä, jolloin toimijatahot ovat hakeneet yhteistä näkemystä toimintamalleista ja käytännöistä tyypillisimmissä hätätilanteissa. Päivystäjien käyttöön on laadittu sosiaalipäivystyksen kuntakohtaiset toimintaohjeoppaat. Kokeilun alettua päivystäjille järjestetään kerran kuukaudessa mahdollisuus osallistua työnohjaukselliseen ryhmään.
Seutukunnan päivystyskokeilua suunniteltaessa on otettu huomioon alueen ominaispiirteet ja paikalliset resurssit. Haasteena alueella ovat pitkät etäisyydet, sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus sekä ammatillistesti kelpoisten työntekijöiden vähyys.
Oulunkaaren seutukunnan ja Vaalan kuntien alueella yhteys sosiaalipäivystykseen välittyy virka-ajan ulkopuolella arkisin ja viikonloppuisin alueen hälytyskeskuksen, poliisin, pelastustoimen tai terveydenhuollon toimijoiden kautta. Oulunkaaren seutukunnan sosiaalipäivystyskokeilussa kuntien sosiaalipäivystäjät työskentelevät yhteistyössä Oulun ensi- ja turvakodin kanssa. Kokeilussa otetaan käyttöön Virve-puhelin sekä kuntien sosiaalityöntekijöiden ja Ensi- ja turvakodin välinen videoneuvotteluyhteys