Arkkitehdit ehdottavat Byströmin talon palauttamista julkisivultaan mahdollisimman alkuperäiseen asuun.
Esitys perustuu SAFA-arkkitehtien Kati Jokelaisen ja Saila Palviaisen tekemään yksityiskohtainen rakennushistoriaselvitykseen.
Byströmin ulkomuoto on vuosikymmenten saatossa muuttunut ja käyttötarkoituksen vaihtuessa kärsinyt etenkin sisäpuolelta: koristeita on karsittu, ikkunat vaihdettu, ovia yksinkertaistettu, kiviosan kattolyhdyt poistettu ja sisätilat pilkottu väliseinillä pieniksi toimistohuoneiksi.
Suurimpia muutoksia ulkomuodossa ovat kattolyhtyjen ja neljännen tornin purkaminen.
"Muutoksista huolimatta rakennusten ulkopuoli on oleellisilta osiltaan hyvin säilynyt ja siksi arvokas. Talon arvo on ensisijaisesti kaupunkikuvallinen. Tärkeimpiä ovat katujen puoleiset julkisivu", arvioivat Jokelainen ja Palviainen.
Tilat pilattiin
70-luvulla
Tyhjilleen jäänyt Byströmin talo kaipaa jo kipeästi peruskorjausta ja odottaa uusiokäyttöä. Ulkoasu on ravistunut ja talon ilme lohduton.
"1970-luvulla toteutettu julkisivujen puupaneelipintojen maalaus lateksi- eli muovimaalilla vaikeuttaa korjaustyötä", ennakoivat selvityksen tekijät.
Muuten julkisivut voidaan heidän mielestään kunnostaa puusepäntyönä ja palauttaa niihin alkuperäisiä materiaaleja ja tekotapoja.
Sisätilojen tilanne on lohduttomampi. Kun Oulun kaupunki otti rakennukset 1970-luvulla käyttöönsä, muutettiin sisätilajako keveillä väliseinillä, purettiin alkuperäisiä rakennusosia ja materiaaleja.
Selvityksen tekijät ehdottavat, että ainakin osa sisätiloista sovitettaisiin uuteen käyttöön mahdollisimman pitkälle alkuperäisiksi palautettuina. Sen sijaan alkuperäinen, läpi kuljettaviin huoneisiin perustuva tilajärjestely voi olla uuskäytössä epätoimiva.
Ensimmäisen kerroksen huoneista 20 on säilynyt tilahahmoltaan alkuperäisten kaltaisina. Parhaiten säilyneitä ovat ruokasali, Ojakadun puoleinen sisäänkäynti sekä osa toisen kerroksen, kellarin ja ullakon tiloista.
Muisto tervaporvariajasta
Byströmin talo on niitä harvoja vanhoja rakennuksia, jotka ovat Oulussa säästyneet purkutuomiolta ja tulipaloilta. Rakennuksilla on sekä kulttuurihistoriallisia että rakennushistoriallisia arvoja.
Rakennukset on suunnitellut oululaissyntyisen arkkitehti Hugo Neuman. Ne edustavat uusromantiikkaa ja erityisesti uusrenessanssityyliä.
"Oulun kaupungin historia 1800-luvulla oli leimallisesti merenkulun ja siihen liittyvät kaupankäynnin historiaa. Merikapteeni Ravanderin ja myöhemmin Byströmin perheen omistamat talot muistuttavat oululaisen elinkeinoelämän kehittymisestä", huomauttavat arkkitehdit Jokelainen ja Palviainen.
Hugo Neuman oli heidän mukaansa taiteellisesti ja teknisesti edistyksellinen suunnittelija ja Ravander valistunut rakennuttaja. Myös Oulun ainoaksi uusbarokkityyliseksi mainittu rakennus, nykyinen Uusi Seurahuone, on Neumanin suunnittelema.
Entiset pinnan puuttuvat
"Byströmin talo on Oulun mittakaavassa äärimmäisen arvokas kohde. Se on tärkeällä paikalla ja osana rakennuskokonaisuutta Hallituskadun ja Laanaojan välisellä alueella", kiteyttää selvitystyötä tehnyt Kati Jokelainen.
Tehtiinkö talon inventaariossa löytöjä tai tuliko vastaan yllätyksiä?
"Positiivisessa mielessä yllätykseksi voi sanoa sen, että saimme hyvää ja mielenkiintoista aineistoa talossa asuneelta Ali Byströmiltä. Se oli iso asia. Negatiivinen yllätys oli, kun yritimme sisätilojen rakenteita avaamalla löytää vanhoja pintoja ja materiaaleja, niitä ei löytynyt. Se oli harmillista ja siksi alkuperäisten pintojen palauttaminen tulee olemaan erityisen vaikeaa."
Selvityksessä toistuvat ilmaisut 'tulee palauttaa alkuperäisen kaltaiseksi', 'tulee kunnostaa jäljellä olevien mukaiseksi', 'tulee toteuttaa siten, että tekotapa vastaa alkuperäistä' ja 'tulee poistaa käsityönä ja toteuttaa alkuperäisen kaltaisilla työtavoilla'. Ilmaukset kertovat peruskorjauksen toivotusta hengestä.
"Olemme esittäneet, että kaikki säilyneet osat ja pinnat säilytettäisiin. Muiden osalta voidaan harkita, minkälainen ratkaisu löydetään, ja se on tietysti hyvin paljon riippuvainen tulevasta käyttötarkoituksesta", huomauttaa Jokelainen. "Toiveena on, että selvitystyöstä olisi apua jatkosuunnittelussa."
Oulun kaupungin Tilapalvelujen mukaan Byströmin talo korjataan lähivuosina. Peruskorjaus ei kuitenkaan sisälly vuoden 2006 loppuun ulottuvaan kaupungin talous- ja toimintasuunnitelmaan.