Eeva Saarisen ensimmäinen olympiaurakka päättyi keskiviikkona komeasti 200 metrin rintauinnin Suomen ennätykseen. Saarinen ylsi alkuerissä 22:nneksi SE-ajalla 2.34,17. Saarisen ja Suomen edellinen ennätys oli 2.34,78, jonka hän ui maaliskuussa Tampereella. Alkuerien nopein oli Australian Leisel Jones ajalla 2.26,02.
Saarinen, 20, kilpaili ensimmäisissä olympialaisissaan ja oli paikkansa arvoinen. Keskiviikon ennätystuloksen lisäksi hän sijoittui 23:nneksi 100 metrin rintauinnissa. Keskiviikkona Saarisen urakkaa hankaloitti se, että hän ui ensimmäisessä erässä vain kahden muun kilpailijan kanssa.
- Tosi tyytyväinen olen aikaan. Aamulla ei tuntunut kovin varmalta, mutta toisaalta ei jännittänytkään, kun oli jo yksi startti alla, Saarinen kertoi.
Helppoa meno ei ollut. - Ei se ehkä ihan niin optimaalinen uinti ollut kuin voisi. Kurkkua rupesi kuivamaan ja tuntui siltä, että päästäänkö tässä koskaan maaliin, Saarinen kuvaili.
Saarinen viihtyi olympiauinneissa mainiosti.
- Onhan nämä isot kisat, mutta ei minulla tullut missään vaiheessa sellaista jännitystä. Lajikirjon huomaa oikeastaan vain olympiakylässä. Täällä (uintistadionilla) on ihan tavallista, rento tunnelma.
Saarinen ja muut suomalaisuimarit viipyvät Ateenassa vielä viikon. Saarisella olympiareissua seuraa kolmen viikon loma. Saarisella riittää intoa "aktiivilomaan".
- Juuri mietin, että voisi lomalla mennä vetämään 400 sekaria. Pyöräilemäänkin tekee mieli, pitkälle pyörälenkille, Saarinen pohti suunnitelmiaan.