Räik­kö­nen: Aika huono kausi ja auto

Kimi Räikkönen ajoi tuloksellisesti heikoimman formula 1 -kautensa viiteen vuoteen, kun hän jäi MM-pisteissä kuudenneksi.

Kimi Räikkönen ajoi tuloksellisesti heikoimman formula 1 -kautensa viiteen vuoteen, kun hän jäi MM-pisteissä kuudenneksi. Huonommin meni viimeksi 2004, jolloin hän oli kauden päätteeksi seitsemäs.

Toissa vuoden maailmanmestarin motivaatiota on pitkin kautta arvuuteltu. Yhden voiton tänä vuonna kaasutellut Räikkönen terästäytyi loppukesästä, mutta eipä Ferrarilla varsinkaan alkukaudesta kilpailukykyistä ajokkia ollut tarjotakaan.

-- Aika huono kausi oli. Mielestäni olen suhteellisen hyvin itse ajanut, mutta kun auto ei ollut missään kohtaa kautta siinä iskussa, että olisimme voineet taistella voitoista ja mestaruudesta.

McLarenin Heikki Kovalaisen kolmas MM-kausi tuotti 12. sijan. Edellisiltä vuosilta loppupisteissä oli alla kaksi seitsemättä tilaa.

-- Pettymysten vuosi ja muutenkin aika raskas kokonaisuutena. Täytyy tehdä johtopäätöksiä, mitä tehtiin väärin, Kovalainen sanoi.

Myös Nico Rosbergille kisa oli viimeinen Williamsilla. MM-taulukon seitsemäs sija vahvisti toisen polven F1-pilotin asemaa alansa ammattimiehenä.

-- Kausi kokonaisuudessaan oli suhteellisen hyvä, koska olimme tasaisen vahvoja kaikilla radoilla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä