Koneen toimitusjohtajan Matti Alahuhdan esitys palkkojen alentamisesta saa palkansaajapuolella viileän vastaanoton. Alahuhdalla olisi varaa näyttää esimerkkiä ja alentaa omia tulojaan, lohkaisee Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.).
Tuoreissa verotilastoissa neljännelle sijalle ansiotuloissa yltänyt Alahuhta esitti Ylen Aamu-tv:ssä maanantaina, että Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi palkkoja jopa alennettaisiin tietyillä aloilla. Yritysten tulisi ainakin pidättäytyä palkankorotuksista.
Vallittu muistuttaa, että palkka-ale heikentäisi heti kulutuskysyntää ja siten myös työllisyyttä.
– Siinä ei ole mitään järkeä.
Kemianliitolla on omaakin kokemusta palkanalennuspuheista. Alan työehtosopimuksessa on ns. kriisipykälä yllättäviä talouskäänteitä varten, ja viime talvena liitto ja työnantajat neuvottelivat siitä, että onko talouskriisi kyllin syvä palkanalennuksille. Lopputulos oli, että palkkoja korotettiin ja aivan sovitusti.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) yllättyi Alahuhdan puheista. Mäenpää huomauttaa, että palkoista neuvotellaan nimenomaan työnantajien toiveesta nyt kullakin alalla erikseen. Näissä neuvotteluissa osataan kyllä tehdä oikeat ratkaisut.