Mat­kal­la jälleen Linnan juhliin

Anteeksi, arvon rouvat ja neidit. Ei ole kohteliasta kertoa naisen ikää, mutta tässä tapauksessa se on olennaista ja siksi välttämätöntä.

Taina Linna juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1997. Amsterdamin maraton oli hänelle uran 25:s.
Taina Linna juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1997. Amsterdamin maraton oli hänelle uran 25:s.

Anteeksi, arvon rouvat ja neidit. Ei ole kohteliasta kertoa naisen ikää, mutta tässä tapauksessa se on olennaista ja siksi välttämätöntä.

Eikä Taina Linnalla ole sitä paitsi mitään hävettävää: sohvalla istuvan 49-vuotiaan iästä voisi huoletta arvata kymmenen vuotta pois.

ODL:n liikuntaklinikan laihdutusvalmentaja paranee juoksijana kuin viini tammitynnyrissä.

Linna juoksi ensimmäisen maratoninsa Levillä vuonna 1997. Aikaa 42 kilometrin ja 195 metrin taivaltamiseen kului neljä tuntia ja 25 minuuttia.

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina Amsterdamissa vietettiin Linnan juhlia. Oululainen kiirehti vanhan Olympiastadionin maaliviivalle ajassa 3.11.46. Linna juoksi elämänsä ensimmäisen A-luokan tuloksen viittä vaille viisikymppisenä.

Ei hullumpaa: Linna saapui perille 36:nneksi nopeimpana naisena ja ensimmäisenä suomalaisena kauniimman sukupuolen edustajana.

"Kun ympäri Suomea on tullut onnitteluja, niin pakkohan se on uskoa, että tuo aika on kova", Linna toteaa vaatimattomasti.

Sitä se todellakin on, sillä ikätasoituksella ajasta voisi riipaista ajasta vielä 28 minuutin siivun pois.



Tahdonvoimaa


Amsterdamissa oli sopivasti 14 astetta lämmintä ja tuuli hiveli osallistujia kahden sekuntimetrin puhalluksella. Kaikkiaan viivalle asettui 26 000 juoksijaa, heistä 17 000 lähti kokonaiselle maratonille.

"Lähtö oli niin ruuhkainen, etten alussa tiennyt, mikä on vauhtini. Menin vain omien tuntemuksieni mukaan", Linna sanoo.

Fiiliksellä juokseminen onnistui. Linna ohitti viiden kilometrin väliaikapaikat loppuun asti lähes hiipumatta ja pystyi nipistämään ennätyksestään viitisen minuuttia. Jokainen maratoninsa juossut tietää, että paraskaan flow ei lennätä juoksijaa maaliin ilman kahta asiaa.

"Keskittyminen ja tahdonvoima."

Amsterdam oli oululaisen kolmas maraton alle viiden kuukauden sisällä. Kesäkuussa hän taisteli Tukholman lämmössä ja sai elokuussa ONMKY:n joukkueessa (Linna, Teppo Ronkainen, Marjut Vesa, Aila Jaatinen) veteraanien MM-joukkuekultaa 45-vuotiaiden sarjassa.

Tuhannet suomalaiset taittavat vuosittain Tukholman kauniin reitin. Jokainen heistä tuntee 34 kilometrin kohdalla vastaan tulevan Västerbron sillan, missä piinaava ylämäki saa monen vaihtamaan juoksuaskeleet kävelyksi.

Linna oli puhkumassa sillan yli, kun naaman eteen ilmestyi mikrofoni. Kappas, Yleisradion toimittaja keltaisessa liivissään.

"Hyvin asiallisesti pystyin vielä vastaamaan", Linna myhäilee.



Elämäntapa


Mistä tämä nainen on löytänyt vauhtinsa? Linna käyttää viikossa noin seitsemän tuntia harjoitteluun.

Kolmen viimeisen vuoden aikana hän on hiljalleen viipaloinut ajastaan noin 20 minuuttia pois.

"En ole varsinaisesti lisännyt määriä, vaan panostanut enemmän vauhtikestävyyteen. Terveisiä vain Illinsaaren testijuoksujen väelle", Linna kumartaa kuukausittaisen perinteen suuntaan.

Plus vielä päälle: hyvä seura, parempi mieli, vielä parempi kunto. Joka lauantaina kello 16 Ynnin talolta Raatista livahtaa muutaman tunnin yhteislenkille Kadonneen Kunnon Metsästäjät.

"Olemme kimpassa ja kavereita. Liikkuminen on elämäntyyli", Linna tiivistää.

KKM:n juoksijat ovat tehneet syysreissustaan perinteen: viime vuonna Dublin, nyt Amsterdam, seuraavaksi kenties Berliini tai Eindhoven. Ja Linnan silmät kirkastuvat, kun hän mainitsee vuoden 2011 veteraanien MM-kisat Yhdysvaltojen Sacramentossa.

Linna on kokenut neljä vuotta sitten maratonien legendan, New Yorkin. Mikä maraton on nyt unelmien kohde?

"Honolulu, sitten joskus."



Medoc mielessä


Levin ruskamaratonin ja Amsterdamin ennätyksen väliin mahtuu tusinan verran vuosia ja 23 täysimittaista maratonia. Aika on parantunut tasaisesti, mutta Linna ei menetä vaatimattomuuttaan.

"Olisi kiva pystyä samaan kuin Amsterdamissa. Haluan olla nöyrä ja pitää jalat maassa."

Se on realiteetti, että juoksijan rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan. Sen sijaan voi spekuloida, mihin tuloksiin Linna olisi pystynyt, jos olisi hakenut kilpaurheilun rajojaan nuorena neitona.

"Onhan siitä moni maininnut. Tämä nyt vain on mennyt näin, mutta juokseminen on silti mahtavaa."

Silloin tällöin tuloksesta voi tinkiä elämyksen edessä. Yksi tulevaisuuden kohde on ranskalainen Medocin maraton, missä naamiaisasut virittävät tunnelman ja reitin varrella herkkupöydät tarjoavat paikallisen viinin lisäksi kaikkea ihanaa juustojen ja ostereiden väliltä.

Linna voi hyvällä syyllä palkita itsensä viinilasillisella.

ONMKY järjestää ilmaisen luentosarjan peruskuntoilijan ja -juoksijan harjoittelusta. Luennot: 3.12.2009 perusharjoittelu, 14.1.2010 lihashuolto ja 18.2.2010 ravitsemus. Luennot aina kello 18 ONMKY:n talolla, Raatintie 7. Lisätietoja www.terwamaraton.fi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä