Metsäjätti UPM saneeraa jälleen rajusti toimintaansa ja aikoo karsia useita satoja työpaikkoja. UPM myllää uusiksi vaneri- ja sahaliiketoimintansa Suomessa.
Yhtiö harkitsee Heinolan vaneritehtaan ja sahan, Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan vaneritehtaan sekä Parkanon jalostetehtaan pysyvää sulkemista ensi vuoden alkupuoliskon aikana.
Suunnitelmien toteutuessa UPM:n henkilöstö vähenisi noin 870 henkilöllä, joista pysyvästi suljettaviksi suunnitelluissa yksiköissä työskentelee noin 650 henkilöä.
UPM:n Teknisen materiaalit -liiketoimintaryhmän johtajan Jussi Vanhasen mukaan tehostaminen luo mahdollisuuksia kannattavalle toiminnalle Suomessa pitkällä aikavälillä.
"Suunniteltujen toimenpiteiden henkilöstövaikutukset ovat valitettavia, mutta nykyinen tilanne on kestämätön", Vanhanen sanoo yhtiön tiedotteessa.
UPM aikoo myös investoida noin 25 miljoonaa euroa Savonlinnan vaneritehtaan laajennukseen sekä Kaukaan sahan ja Aureskosken jalostetehtaan tuotannon kehittämiseen. Suunnitelman toteutuessa Savonlinnan tehtaasta tulee yhtiön mukaan maailman tehokkain koivuvaneriyksikkö.
UPM:n vaneriliiketoiminta työllistää Suomessa nyt noin 2 450 henkilöä ja sahaliiketoiminta noin 900 henkilöä.